Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Alaikäiset saivat K18-pelin yllättävän helposti

Pelien ikärajavalvonta pettää kaupoissa

K18-peli myytiin alaikäiselle kuusitoista kertaa.
Kuva: Tor Wennström / Lehtikuva

10.12.2007 10:28 Figman ja Valtion elokuvatarkastamon (VET) värväämät alaikäiset koeostajat onnistuivat ostamaan alle 18-vuotiailta kielletyn videopelin laajalti eri myymälöistä. Ostoyrityksiä oli yhteensä 37, ja pelin hankinta onnistui jopa kuusitoista kertaa.

- Tilanne on huonompi kuin osasimme odottaakaan, VET:n johtaja Matti Paloheimo toteaa otoksen pienuudenkin huomioituaan.

Koeostajina oli neljä 12-16-vuotiasta, joten monessa tapauksessa jo pelkästään ulkonäöstä olisi voinut päätellä ostajan olevan alaikäinen. Nuoret liikkuivat tällä kertaa pääkaupunkiseudulla kahtena eri päivänä marras-joulukuussa.

Koeostajat kävivät seuraavissa kaupoissa: Anttila, Gamestop, K-Citymarket, Konsolinet, OnOff, Prisma, Sokos, Stockmann ja Tilt – Pelaajan Pelikauppa. K18-pelin myyneet kaupat edustavat erilaisia myymälätyyppejä.

- Myyjät myivät pelin kuin kyseessä olisi ollut mikä tahansa peli ajattelematta ollenkaan pelin ikärajoja. Ei ne myyjät edes älynneet koko ikärajaa, kertoo 14-vuotias koeostaja Rune tiedotteessa.

Syitä tulokseen on monia alkaen kiireestä kassoilla ja päätyen myyjien silkkaan välinpitämättömyyteen.

- Joissakin tapauksissa kyse oli selvästi tietämättömyydestä, toisaalla myyjät yrittivät lyhentää kassojen jonoja tarkistamalla pelistä vain hinnan. Oli myös tapauksia, joissa myyjät kertoivat saaneensa [etukäteen] tietoa koeostoista, mutta eivät silti kiinnittäneet asiaan huomiota, Paloheimo valottaa.

Pelioston onnistuttua koeostaja luovutti pelin VET:n tarkastajalle, joka huomautti myyjää tapahtuneesta rikkeestä. Kauppa purettiin jokaisessa tapauksessa välittömästi.

Paloheimon mukaan valvonnalle ja valistukselle on huutava tarve, ja pelin alaikäiselle myyneiden kauppojen johtoon tullaan olemaan yhteydessä.

- Tulemme jatkamaan tämäntyylisiä toimenpiteitä, Paloheimo sanoo.

VET ja Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys Figma ry siis varoittivat kauppoja tulevista koeostoista. K18-peli irtosi silti helposti.

- Eihän tässä näin pitänyt käydä. Selvästi kauppojen henkilökuntaa on koulutettu asian tiimoilta, mutta pelien ikärajoihin ei jostain syystä kiinnitetä riittävästi huomioita. Pelien ikärajat ovat aivan yhtä tärkeitä noudattaa kuin muutkin lain määräämät ikärajat. Jälleenmyyjien henkilökunnan koulutus on ensisijaisen tärkeää, miettii Figman toiminnanjohtaja Riku Olkkonen.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste

11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.

.