Teosto pettyi suuresti ensi vuoden kasettimaksuun

21.12.2007 15:04 Teosto kiirehti tuomaan julki pettymyksensä Opetusministeriön perjantaina julkaisemaan hyvitysmaksupäätökseen. Sen mukaan päätös merkitsee taiteilijoille, sisältöjen tekijöille ja luovan alan yrittäjille tuntuvaa tulojen alenemista.
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto, joka kerää maksut ja tilittää ne eri tekijäinoikeusjärjestöjen jäsenille, oli esittänyt, että yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua ulotettaisiin koskemaan erilaisia digitaaliseen tallennukseen käytettäviä multimedialaitteita. Erityisesti se halusi maksun matkapuhelimiin, joita mainostetaan musiikkiominaisuuksilla.
- On äärimmäisen ikävää, että laitevalmistajat, maahantuojat ja kauppa jyräsivät läpi kantansa, joka asettaa laitealan yritykset keskenään eriarvoiseen asemaan. Kuluttajalla on uusien laitteiden myötä entistä laajemmat mahdollisuudet kopioida suojattuja teoksia. Sen sijaan teosten oikeudenomistajille kopiointia ei nyt korvata lain edellyttämällä tavalla , sanoo Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä.
Järjestö painottaa, että digitaaliset kopiot ovat omistajalleen arvokkaita, alkuperäisen teoksen veroisia klooneja ja käyttäjät tallentavat niitä yleisesti myös kännyköille ja tietokoneille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Tietokone auttaa irti tupakasta
28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (206)
"jyräsivät läpi kantansa, joka asettaa laitealan yritykset keskenään eriarvoiseen asemaan"
Hän voisi helpottaa eriarvoisuutta lopettamalla koko maksun.
Mitenhän ne kuluttajat sitä DRM-huttua kopioivat yleensäkään enää mihinkään?
Autoistakin pitäisi alkaa perimään taksiveroa, jokuhan voi heittää sillä tuttavan vaikkapa baariin, ohi taksien ja verojen!!!