Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suomalaise pelaajat näreissään

Microsoft pettyi itse Xbox Liven takkuiluun

Xboxin myynti ilahduttaa Microsoftia, mutta verkkopelipalvelun takkuilu kiukuttaa käyttäjiä.

8.1.2008 15:49 Microsoft ilmoittaa, että se on pettynyt omaan suoritukseensa Xbox Live -järjetelmän kaatuilemisissa. Yhtiö korostaa, että palvelu ei kuitenkaan ollut juhlapyhien aikana kertaakaan kokonaan pois päältä.

Microsoftin mukaan syynä ongelmiin oli, että yhtiö ei osannut riittävän hyvin varautua lisääntyneisiin käyttäjämääriin, jotka Xboxin onnistunut joulumyynti on maailmanlaajuisesti aiheuttanut.

Yhtiö koki pyhien aikana viisivuotisen Live-palvelun ennätyksen uusien käyttäjien rekisteröinnissä. Viime viikon keskiviikkona palvelussa oli ennätysmäärä käyttäjiä samaan aikaan.

Suomen Microsoftista selvitetään, että Xbox Live on keskitetysti hallinnoitu ja ylläpidetty järjestelmä.

- Paikallisesti emme hirvittävän paljoa pysty palvelun laadun eteen tekemään, vaikka kuinka haluaisimme, kertoo Xbox-asioita johtava Jari Keskitalo.

Microsoftin mukaan palvelulla on yli kahdeksan miljoonaa käyttäjää eri puolilla maailmaa.

Suomalaisen pelaajapalautteen mukaan Xbox Live on takkuillut ja ollut alhaalla jo lähes kuukauden.

- Erityisesti iltaisin Live toimii erittäin huonosti, eikä online-pelejä pääse pelaaman. Yksi suosituimmista räiskintäpeleistä, Call of Duty 4: Modern Warfare, kärsii näistä ongelmista jatkuvasti. Ongelma näyttäisi olevan maailmanlaajuinen. Suomessa peliyhteisö on todella näreissään ja joukkokannetta Microsoft Finlandia kohtaan ollaan työstämässä, todetaan Digitodayn saamassa pelaajapalautteessa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (9)

Huono 0
Microsoft ilmoittaa, että se on pettynyt omaan suoritukseensa Xbox Live -järjetelmän kaatuilemisissa. Yhtiö korostaa, että palvelu ei kuitenkaan ollut juhlapyhien aikana kertaakaan kokonaan pois päältä.
Digitoday
Huono 0
:) microsoft just keeps on sucking
deadmond
Huono 0
Ehkä se on ominaisuus, eikä vika? Kyseessähän on Micro$oft!
Bill ite!
Huono 0
hassua etten ole huomannut ongelmia NFS PS:n kanssa ollenkaan.
nfs ps
Huono 0
ei ne kaikki kolme ps-käyttäjää saa palvelimia tukkoonkaan
xpoks
Huono 0
http://www.xbox.com/en-US/community/news/2008/0106-LiveCESNews.htm

xbox 10 miljoonaa käyttäjää, tekstissä 8.. no samakai tuo mut täsmällisyyttä silti :)
tarkkaa se on
Huono 0
Xbox-live ongelmien korvaaminen - Adressit.com
http://www.adressit.com/liveongelmat
xbox
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokia lisää tutkimusyhteistyötä Kiinassa

28.05.2007 Nokia aloittaa tutkimusyhteistyön Tsinghuan yliopiston kanssa Kiinassa.


Kolme vuotta sitten

Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat

28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.

.