Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uutisoinnista ei tunnistusta

Betsonin maajohtaja: Emme harrasta rahanpesua tai huumekauppaa

23.1.2008 09:17 - Olemme pahoillamme, mutta me Betssonilla emme tunnista itseämme viime päivien uutisoinnista tutusta
kaavasta; emme siis toimi veroparatiisissa, me emme ole rahanpesulaitos, emmme harrasta ihmissalakuljetusta
tai huumekauppaa, eikä toimintamme ole millään tavalla laitonta, toteaa Betssonin maajohtaja Patrik Strang.

Strangin mukaan yhtiön pelit ovat täysin laillisia pelata Suomessa.

- Lisäksi Betssonin ollessa eurooppalainen osakeyhtiö myös pelaajien voitot ovat verovapaita aivan kuten voitot kotimaisilta pelimonopoleilta. Erona on lähinnä pelitarjonta, koska Betssonin suosituimmat pelit ovat monopoleja enemmän painottuneet sellaisiin taitopeleihin kuten pokeriin, urheiluvedonlyöntiin sekä Trader finanssipeliin.

Maajohtajan mukaan viihdepeljäkin löytyy, mutta niiden osuus kokonaisuudesta on suhteellisen pieni.

Strangin mukaan Betssonin yli 40–vuotiseen historiaan kuuluu myös rooli henkilökunnan kouluttamisessa Helsingin Casinon alkutaipaleilla, pelaamisessa matkustajalaivoilla Itämerellä ja Välimerellä sekä croupier-toiminnassa Ruotsissa jossa Betsson on markkinajohtaja.

- Tarjoamme jo nyt yli 900 000 asiakkaallemme yhden netin parhaista pelipalveluista ja kehitämme palveluamme edelleen. Haluamme tarjota uusia, mielenkiintoisia pelejä kilpailukykyisin eduin yhä laajemmalle asiakaskunnalle. Haluamme tietenkin myös ottaa osaa yhteiskunnan heikoimpien tukemiseen, mutta ikäväksemme myös auttaminen on Suomessa monopolisoitu, ihmettelee Strang.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Huono 0
- Olemme pahoillamme, mutta me Betssonilla emme tunnista itseämme viime päivien uutisoinnista tutusta
kaavasta; emme siis toimi veroparatiisissa, me emme ole rahanpesulaitos, emmme harrasta ihmissalakuljetusta
tai huumekauppaa, eikä toimintamme ole millään tavalla laitonta, toteaa Betssonin maajohtaja Patrik Strang.
Digitoday
Huono 0
Samalla kun pelimonopoleja mietitään voisi miettiä myös miksi meillä on myös alkoholimonpoli. Miksi yksityisautojen maahantuontia rajoitetaan aina vaihtuvilla säännöillä, aivan kuten alkoholin maahantuontia. Syynä on vain ja ainoastaan RAHA, alkoholisteilla ja peliongelmaisilla ei tässä pelissä ole mitään sanottavaa. Näin olisi parempi avata pelikenttä, periä veroja ulkomaisilta ja kotimaisilta toimijoilta ja HOITAA ne ihmiset jotka eivät hallitse omaa elämäänsä. On aivan turha holhota 99% ihmisistä jotka saavat vapaasti laittaa rahansa minne haluavat.
Jaska
Huono 0
Betssonin jätkäthän ovat varsinaisia enkeleitä? No huh huh.
Minä vaan
Huono 0
Nykyinen saarnaus, sormenheristely , kaiken kieltäminen ja kyttäys alkaa tympimään.

Nettifiltterit, LEX-karpelat, mäyräkoira- ja tupakkikiellot... Hei, meillä on myös omat aivot.
En halua holhousta sossuilta!
Huono 0
Raha maailmaa pyörittää, veroeurot Suomea. Vaikea ymmärtää mihin kaikki verotulot häviävät, kun monessa muussa massa on aivan yhtä kattamaton sosiaaliturva, pienempi verotus ja ostovoima moninkertainen Suomeen nähden.
TS
Huono 0
Meidän pitää ottaa huomioon suuri ja raskas valtio/kuntakoneisto joissa suuri osa ihmisistä tekee työtä, jonka tarpeellisuus voidaan perustellusti asettaa kyseenalaiseksi. Kuntahallinnosta en väitä, mutta valtionhallinnossa kohtuuttoman suurta palkkaa nostaa iso joukko ihmisiä. Ihmisiä jotka itse päättävät palkkansa suuruuden ja maksattavat ne meillä veronmaksajilla.
Biarmicus
Huono 0
mikä bentson mulle tuli ruukin kirjat hassu juttu 05 nordea 25,015 15 %%?
danske 18,998 sanpo 8,3 ?`?

share in the bank
aktia 98 +28
Huono 0
Meidän pitää ottaa huomioon suuri ja raskas valtio/kuntakoneisto joissa suuri osa ihmisistä tekee työtä, jonka tarpeellisuus voidaan perustellusti asettaa kyseenalaiseksi. Kuntahallinnosta en väitä, mutta valtionhallinnossa kohtuuttoman suurta palkkaa nostaa iso joukko ihmisiä. Ihmisiä jotka itse päättävät palkkansa suuruuden ja maksattavat ne meillä veronmaksajilla.

makas rannalla hamppasi.......
556128-6559 POSTI 100
Huono 0
Suomessa on Veikkauksella ja RAY:lla oikeus pelimonopoliin. Tästä on jo EU:hun liityttäessä sovittu - samoin kuin Alkon monopolista.
btw
Huono 0
Oui hit, mitä mieltä pesismailasta?
Pesis ap areena
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.