Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös Oulu ja Raisio kärjessä

Jyväskylällä on parhaat nettisivut

24.1.2008 07:45 Jyväskylä, Oulu ja Raisio kirivät kärkeen kuntien verkkosivujen käyttäjätutkimuksessa.

Suomen OnlineTutkimuksen vuosittain toteuttamassa tutkimuksessa selvitetään käyttäjien mielipiteitä kuntien verkkosivuista sekä käyttäjäkunnan rakennetta ja käyttötottumuksia.

Tänä vuonna tutkimukseen osallistui 20 kuntaa. Sivustojen keskimääräinen käyttäjätyytyväisyysindeksi oli 3,37
asteikolla 1–5, jossa 1 tarkoitti erittäin tyytymätöntä ja 5 erittäin tyytyväistä.

Jyväskylän, Oulun ja Raision lisäksi kärkikymmenikköön nousivat Rauma, Lapua, Turku, Nokia, Kiuruvesi, Lahti ja Tuusula.

Jyväskylä ja Oulu olivat kärjessä myös viime vuonna.

Eniten kuntasivustoilta haetaan tutkimuksen mukaan ajankohtaisiin asioihin liittyvää tietoa. Parannuksia vastaajat toivoivat etenkin päivitystiheyteen ja verkkoasiointiin erityisesti terveydenhuoltopalveluissa.

Kuntasivujen käyttäjistä runsas puolet on iältään 26–45-vuotiaita. Naiset käyttävät kuntasivuja useammin kuin miehet.

Tutkimus toteutettiin kuntien sivustoilla verkkokyselynä. Ensimmäisen kerran tutkimus tehtiin vuonna 2001.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää

28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.


Kolme vuotta sitten

"Nyt ei ehdi, katson futista"

28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.

.