Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Guitar Heron sankarit

Rocktähti löytyy olohuoneesta

Guitar Hero -peliä pelataan painelemalla kitaranmallisen peliohjaimen näppäimiä ruudulla näkyvien ohjeiden mukaan.
Kuva: Timo Hämäläinen

2.2.2008 06:42 Puristan kädessäni kitaraa muistuttavaa esinettä, jonka kaulassa on viisi eriväristä nappulaa. Televisiossa alkaa soida musiikki ja ruudulla vilistää vuorotellen erivärisiä läiskiä virtuaalisen kitarankaulan päällä.

Yritän painella vasemmalla kädelläni kitaran nappuloita ruudun ohjeiden mukaisesti ja samaan aikaan vahvistaa painallukset oikealla kädelläni. Pisteet jäävät kerta toisensa jälkeen surkeiksi, vaikka taso on kaikkein helpoin. Miten ihmeessä tämä voi olla näin vaikeaa?

Joukko 14-vuotiaita poikia yrittää opastaa Guitar Hero -konsolipelin saloihin. Heiltä peli näyttää sujuvan kuin leikki. Kukin ”soittaa” vuorotellen jonkin rock-klassikon ja peli ylistää: You Rock!

Viidestä kaveruksesta vain Olli soittaa oikeaa kitaraa, mutta kaikki pitävät yksimielisesti Anttia parhaimpana Guitar Herona. Ollin mielestä pelillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä oikean soiton kanssa.

– On hauskaa, että tällä voi soittaa biisejä, joita en soita oikealla kitaralla.

Pojat eivät ole innostuksensa kanssa yksin. Leikkikitaraan ovat jo tarttuneet niin Microsoftin perustaja Bill Gates kuin Stanin isä South Park -animaatiossa – sekä miljoonat muut.

Pohjois-Amerikassa pelin eri versioiden myynti ylitti juuri miljardin dollarin (680 miljoonan euron) rajan ennätysajassa eli reilussa kahdessa vuodessa.

Vastaava jättimenestys on SingStar-laulupeli, jossa laulaja saa pisteitä sen mukaan, miten täsmällisesti osaa laulaa pelin version biisistä. SingStar on pysynyt markkinoilla ja myydyimpien pelien listoilla lähes neljä vuotta, mikä on pitkä aika konsolipelille.

Musiikkipelit siivittivät konsolipelien myynnin viime vuonna uusiin ennätyksiin.

Tutkija Sonja Kangas rinnastaa musiikkipelit mieluummin lautapeleihin kuin muihin konsolipeleihin. Sen sijaan, että pelattaisiin Trivial Pursuitia, kokoonnutaan laulamaan, soittamaan tai visailemaan pelikonsoleiden ääreen.

– Tämä on uudenlaista sosiaalista tekemistä. Pelit ovat siirtyneet yhden pelaajan asiasta hyväksyttävämmäksi kaveripiirien tekemiseksi.

Ei tarvitse olla nörtti osatakseen pelata näitä pelejä, minkä vuoksi pelikonsolit ovat saaneet aivan uusia käyttäjiä naisista ja vanhemmista ikäryhmistä. Juuri tätä peliteollisuus on tavoitellut.

– On ollut jännää huomata, että jo 1980-luvulla mainoksissa esitetty idea perheestä pelaamassa yhdessä konsolipeliä on näiden pelien kautta toteutunut.

Myös perinteisten konsolipelien pelaajat nauttivat musiikkipelien tuomasta vaihtelusta, vaikka tiukimmat peliharrastajat pitävätkin niitä vähäpätöisempinä kuin ”oikeita” pelejä. 1980-luvulta asti konsolipelejä pelannut Hans Sandvik on ihastunut Guitar Hero -peliin.

– Peliasento on täysin eri. Muita pelejä voi pelata sohvan pohjalla lötköttäen, mutta Guitar Herosta saa kaiken irti vain seisomalla ja eläytymällä pelissä soitettavien rokkibiisien tahtiin, Sandvik kuvailee.

Musiikkipelien suosiota selittää osaksi laitteiden yleistyminen. Uuden sukupolven pelikonsoleissa on nettiyhteydet ja dvd-soittimet. Moneen kotiin esimerkiksi PlayStation2 on hankittu dvd-soittimeksi.

Niinpä konsolit ovat siirtyneet lasten ja nuorten makuuhuoneista koko perheen laitteiksi olohuoneisiin.

Kankaan mielestä musiikkipelien myyntiä avittaa myös ajan henki. Idolsin ja muiden vastaavien tv-ohjelmien innoittamana moni nuori haaveilee tähteydestä. Jotkut musiikkipelien pelaajat jopa videoivat suorituksiaan nettiin muiden katsottavaksi ja arvioitavaksi.

Laulupeliä ei mielletä samalla tavalla junttien touhuksi kuin karaoke, vaikka periaate on sama.

– Tässä pääsee jollain tavalla esille, eikä tarvitse mennä junttikaraokebaariin. Muodikkuudella ja trendikkyydellä näitä sosiaalisia pelejä myydään.

Kitarapeli on enemmän poikien ja miesten juttu, laulupelit kiehtovat myös tyttöjä ja jopa aikuisia naisia.

– Tämä on hyvä keino ei-musikaalisen kokeilla salaa kotona, miten soitto tai laulu sujuu, pelialan yhdistyksen Figman puheenjohtaja Riku Olkkonen luonnehtii.

Kangas kertoo seuranneensa pelikaupassa, miten pojat ovat Guitar Hero -pelistä valtavan innoissaan.

– Sitten tytöt tulevat viereen ja sanovat, että parhaat osaavat soittaa oikealla kitaralla, Kangas nauraa.

Peliyhtiöt takovat musiikkipelejä vielä, kun rauta on kuumaa. Alkuperäisen Guitar Heron kehittäjien uusi peli Rock Band tuli Yhdysvalloissa myyntiin marraskuussa. Euroopassa – Suomi mukaan lukien – peli julkaistaneen maaliskuussa.

Siinä kitara on saanut seurakseen rummut, basson ja mikrofonin. Jää nähtäväksi, moniko mahduttaa olohuoneeseensa useamman soittimen setin. Hintaakin kokonaisuudelle tulee pari sataa euroa.

ArkistoJättiläiset taistelevat soittopeleillä 2.2.2008
ArkistoSuomen ilmakitara jäi jalkoihin 2.2.2008
Jutun kirjoitti: Katja Okkonen

Katja Okkonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

Väärä Dalai-lama innosti Twitterissä

10.02.2009 Tiibetin hengellinen johtaja ei todellisuudessa perustanut tiliä mikrobloggauspalvelu Twitteriin. Tili jäädytettiin, mutta nyt kirjoittelu jatkuu viilattuna.

.