YouTube yrittää nitistää suomalaisen mediataiteilijan

Santeri Ojala esiintyi taannoin ABC-kanavalla.
7.2.2008 13:32 (päivitetty 14:15) Kolme artistia vaati YouTubea poistamaan mediataiteilija Santeri Ojalan humoristiset musiikkivideot.
Mediataiteilija Santeri Ojalan humoristiset kitaravideot hävisivät YouTubesta, kun kolme artistia vaati niiden poistoa videopalvelusta tekijänoikeusrikkomuksiin vedoten.
YouTuben edustaja on kieltäytynyt nimeämästä artisteja. Osa poistamista vaatineista tahoista, Malmsteen Management ja Light Without Heat, oli kuitenkin aluksi nähtävissä, kertoo Santeri Ojala.
Tahojen nimet viittaavat kitaralegendoihin Yngwie Malmsteen ja Steve Vai.
– En halua kuitenkaan kritisoida artisteja, vaan YouTubea, jonka ei tarvitsisi välittää poistopyynnöistä, Ojala sanoo.
Ojalan mukaan hän käyttää videoita Yhdysvaltain tekijänoikeuslakien reilun käytön -artiklan sallimissa rajoissa.
– Jos Disneyn omistama ABC-kanava uskaltaa näyttää videoitani, niin eivätköhän ne mahdu silloin reilun käytön piiriin.
YouTuben tekijänoikeuspolitiikka ei ole Ojalan mukaan loppuun asti hiottu, koska ei se ota huomioon poikkeustapauksia.
Humoristisissa videoissa 32-vuotias Santeri "StSanders" Ojala yhdistää omien kitarasoolojensa musiikkia kuuluisien kitaramestareiden keikkavideoihin. Ojalan videoissa on parodioitu esimerkiksi Eric Claptonia, Slashia ja Eddie Van Halenia.
Maailmalla Ojalan videot ovat herättäneet ihastusta. Taannoin hän esiintyi yhdysvaltalaisen ABC-kanavan kykyohjelmassa.
Suosituinta Slash-videota ehdittiin puolestaan katsoa YouTubessa yli miljoona kertaa.
Wired-lehdelle puhuneen YouTuben edustajan mukaan Ojalan tulisi todennäköisesti palkata lakimies, mikäli hän haluaisi videonsa takaisin YouTubeen. Ojala ei ole kuitenkaan suunnitellut ryhtyvänsä käräjöimään.
– En aio haastaa YouTubea oikeuteen, koska en alun perinkään ole lähtenyt hakemaan rahallista hyötyä. Olen vain käyttänyt sananvapauttani, Ojala sanoo.
Vaikka YouTube pyörtäisi päätöksensä ja videot palaisivat, uusia pätkiä olisi turha odottaa.
– En ole tekemässä uusia videoita ainakaan tähän samaan skeneen, Ojala sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nakuilu viivästyttää Vistan Haloa
28.05.2007 Microsoft kertoo, että se julkaisee Halo 2 -pelin Windows Vista -version vastan kesäkuun kahdeksantena Euroopassa. Syynä on peliin onnettomasti eksynyt alastomuus.
Kolme vuotta sitten
WSJ: Time Warner irrottaa AOL:n
28.05.2009 Mediayhtiö Time Warnerin on määrä irrottaa omilleen riippakivenä ollut internet-yksikkö AOL.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (21)
Olisi kyllä syytä pelätä enemmän, että levy-yhtiöiden mafiatempaukset yhdistyvät katsojien mielessä yhtiöiden edustamiin artisteihin...
Aina löytyy joku toinen verkkopalvelu julkaisuun.
nititistä vaan jos pystyt