Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Teerenpeliä Messengerissä

Nuoret hakkailevat näppäillen

Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

11.2.2008 14:45 Parisuhteita käynnistellään tiuhaan pikaviesteillä, ja useampi kuin kaksi kolmesta Windows Live -verkkopalvelun suomalaisesta käyttäjästä on flirttaillut netissä.

Microsoft julkaisi flirttitutkimuksensa mainostaakseen Messenger-pikaviestipalveluaan näin Ystävänpäivän alla. Suomalaisvastaajista 69 prosenttia on yritetty iskeä tai he ovat itse koettaneet lähentyä kumppaniaan Windows Live Messengerissä.

Päälle 3000 suomalaisvastaajasta puolet on harrastanut palvelussa flirttiä tuntemattoman kanssa ja reilu puolet viritellyt suhdetta. Rakkauden tunnustuksia verkossa on antanut tai saanut yli puolet. Chattaajan ei tarvitse pelätä sanattomaksi jäämistä tai punastumista, Microsoft huomioi.

Voidaan kuitenkin kysyä, tehdäänkö sähköiset iskuyritykset yhtä vakavin aikein verrattuna siihen, että sanallinen arkku avattaisiin kasvotusten. Entä kuinka yleistä lienee suhteen poikki laittaminen pikaviestillä?

Microsoft kysyi myös huonointa vastaajan koskaan saamaa iskurepliikkiä. Yksi näistä kuului: "voishan sitä Kuopiossa jotain muutakin maistella kuin kalakukkoa".

Kyselyyn vastasi kaikkiaan lähes 20 000 muun muassa Windows Live -verkkopalvelun käyttäjää Suomesta, Irlannista, Itävallasta, Kreikasta, Portugalista, Puolasta ja Unkarista sekä Etelä-Afrikasta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

Google varmuuskopioi puhelimen tiedot

10.02.2009 Google julkaisi beta-version Sync-palvelusta, joka pitää puhelimen ja Gmailin yhteystiedot ajan tasalla.

.