Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Teräskaupunki" ja muita biisejä

Kalle Ahola kuunteluttaa albumiaan MySpacessa

Kuva: Matias Mäki

13.2.2008 16:05 MySpace on monien muusikkojen suosima kanava, jolla tietoisuus uudesta tuotannosta saadaan leviämään yleisön keskuudessa. Nyt suomalainen muusikko Kalle Ahola on julkaissut uuden albuminsa ennakkokuunteluun yhteisöpalvelussa.

Kalle Aholan uusi sooloalbumi Audio Wunderbaum on tällä viikolla ennakkokuuntelussa MySpacessa Aholan omassa MySpace-profiilissa. Aholan mielestä MySpace-ennakkokuuntelut tarjoavat artisteille radiosoittoa monipuolisempaa näkyvyyttä.

- Itse olen kokenut ajoittain ahdistavana sen, että singlelohkaisut määrittävät nykyään liikaa ihmisten mielikuvia artisteista ja bändeistä. Albumikokonaisuus on kuitenkin suurimmalle osalle musiikintekijöistä se, mihin panostetaan. Se, että Audio Wunderbaum on nyt kokonaan ennakkosoitossa MySpacessa, vastaa hieman sitä tilannetta, kun pikkupoikana 80-luvulla kävin koulupäivän jälkeen kuuntelemassa levykaupoissa uutuuslevyjä ilmaiseksi, Ahola toteaa tiedotteessa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nakuilu viivästyttää Vistan Haloa

28.05.2007 Microsoft kertoo, että se julkaisee Halo 2 -pelin Windows Vista -version vastan kesäkuun kahdeksantena Euroopassa. Syynä on peliin onnettomasti eksynyt alastomuus.


Kolme vuotta sitten

WSJ: Time Warner irrottaa AOL:n

28.05.2009 Mediayhtiö Time Warnerin on määrä irrottaa omilleen riippakivenä ollut internet-yksikkö AOL.

.