Viimeinkin, Facebookista eroaminen helpottuu

Bill Gates osti palan Facebookia, mutta joutui lopettamaan käytön, kun liiat kaverikutsut tekivät siitä hyödyttömän.
Kuva: Lehtikuva
14.2.2008 09:57 Facebook helpottaa palvelustaan eroamista. Tähän asti tilin on voinut sulkea, mutta henkilökohtaiset tiedot ovat jääneet yhtiön palvelimille.
Facebook-tilin on saanut tuhottua kokonaan ja pysyvästi vain lähettämällä siitä pyynnön sähköpostilla.
New York Timesin mukaan Facebook on muuttamassa järjestelmiään niin, että tietojen tuhoamisen voi tehdä napin painalluksella.
Tähän asti oman tilin sulkeminen on pitänyt käyttäjän tiedot Facebookin palvelimilla, jolloin katumapäälle tulleet ovat voineet palata takaisin helposti.
Facebookin mukaan tietoja ei ole tuhottu, koska palaajien määrä on noin puolet eroajien määrästä.
Kuten tavallista, vajavaisena pidettyä eroamisprosessia vastaan on kampanjoitu Facebookissa. "How to permanently delete your Facebook account"-ryhmällä on kohta 10 000 jäsentä.
Facebookista eroajien joukkoon uskotaan liittyneen myös ohjelmistomiljardööri Bill Gatesin. Brittiläisen tabloid-lehden The Sunin mukaan Gates erosi Facebookista sen jälkeen kun hänen päivittäisten ystäväkutsujensa määrä nousi 8000 kappaleeseen.
Gates oli Facebookin kohtuukäyttäjä, hänen sanotaan viihtyneen palvelussa puolituntia päivässä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus
28.05.2007 Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.
Kolme vuotta sitten
Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan
28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (14)
Maailma on pullollaan OIKEITA it-uutisia joista voisi uutisoida
Olisikohan siksi, että Facebook on yksi maailman merkittävimmistä teknoyrityksistä, jota erityisesti IT-alan startupit mutta myös suuremmat ja pidempään toimineet yritykset käyttävät liiketoiminnassaan hyväksi? Siis lähes kaikki muut paitsi kaikkea uutta pelkäävät antisosiaaliset suomalaiset.
Uutisessa mainittu palvelusta eroaminen taas on yksi eniten keskustelua herättäneistä asioista liittyen Facebookiin ja sen toiminnan laillisuuteen sekä eettisyyteen, joten olisi jopa ihmeellistä jos Taloussanomat ei siitä uutisoisi.
Harmittaa vähän että Suomi on jäänyt näin pahasti teknologisesta kehityksestä jälkeen, että jonkun ylipäätään pitää tällaisia kysymyksiä julkisesti esittää. Tämä junan kyydistä putoaminen tapahtui joskus vuosituhannen vaihteessa IT-kuplan puhjetessa ja sosiaalisen median alkaessa saada tuulta siipiensä alle.
No, onneksi on olemassa Facebook, jonka kautta bisneskontaktien luominen Suomen ulkopuolelle onnistuu helposti.
Ennemmin käyttäisin LinkedIn:iä business-kontaktien luomiseen. Facebookissa kun on henkilön henkilökohtaiset tiedot turhan paljon esillä liike-elämään kuulumattomaan tyyliin.
Ihan itse saat määrittää, kuinka paljon henkilökohtaista tietoa sinusta näkyy. Linkedinistä puuttuu vain viihde-elementti, muutenhan se on aivan samanlainen palvelu.