RAY ampuu alas nettikasinon

Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
22.2.2008 16:38 RAY ampuu alas Taloussanomien uutisen, jonka mukaan se olisi aloittamassa nettikasinotoiminnan. RAY:n mukaan uutinen antaa virheellisen kuvan yhtiön suhtautumisesta nettipelaamiseen.
RAY ilmoittaa, ettei sillä ole ollut missään vaiheessa aikeita avata nettikasinoa tai ylipäätään jaella pelejään netissä.
RAY selvittää tiedotteessaan, että sen hallitus on tehnyt nimenomaisen päätöksen, jonka mukaan se suomalainen rahapeliyhtiö pidättäytyy nettijakelusta. Kielteisen suhtautumisen perusteena on RAY:n mukaan ollut vakava huoli siitä, että raha-automaatti- ja kasinopelityyppisten pelien jakelu avoimessa internetissä voi olla suuri riski koko pelitoiminnan hyväksyttävyydelle.
- Meillä ja muualla on selvästi näkyvissä se, että peliongelmaisten osuus internetissä pokeria ja muita kasinopelejä pelaavien keskuudessa on korkeampi kuin muiden rahapelien harrastajien joukossa, RAY kertoo.
RAY:n mukaan toiminta internetin muodostamamassa ympäristössä aiheuttaa suuria riskejä.
- Julkisuudessa on esitetty, että RAY:n tulisi tarjota nettipokeria ja muita kasinopelejä. On kyseenlaista, olisiko toiminnasta saatavissa myöskään merkittävää taloudellista hyötyä, koska RAY ei halua käyttää niitä voimakkaita pelaamista lisääviä keinoja, joita avoimessa kilpailuympäristössä käytetään. Sellaisia keinoja tuskin viranomaistahokaan hyväksyisi suomalaisen toimiluvan varassa toimivalta pelinjärjestäjältä, RAY toteaa.
RAY haluaa kehittää perinteistä jakelutoimintaansa uudistamalla pelisalejaan ja tuotteistoaan
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
SAP:n työntekijät haluavat pitää kesälomansa
09.02.2009 SAP:n johto aikoo jättää kesäloman säästöohjelmassaan väliin. Työntekijät eivät halua seurata esimerkkiä.
Taloussanomat
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää 12:19
- Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää 15:47
- Saadaanko huomenna päätös uudesta Kreikka-tuesta? 20:02
- » Taloussanomat.fi
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (8)
Sen sijaan korotetaan kolikkoautomaattien päävoittoja, jotta peliongelmaiset pysyisivät koukussa entistä pahemmin?
Miten RAY voi kertoa tälläisiä täydellisiä valheita ilman että media niihin puuttuu lainkaan?
Kaikissa kansainvälisissä tutkimuksissa on yksimielisesti todettu että kaikkein eniten peliongelmia aiheuttavia pelejä ovat kolikkoautomaatit.
Tee vaikka google haku termeillä "most addictive gambling" ja kaikialta tulee sama vastaus. Kaikkien tutkimusten mukaan juuri ne RAY:n omat automaatit joita on joka maitokaupassa ovat ne kaikkein vaarallisimmat.
Miten on mahdollista, että RAY:n tapainen organisaatio saa valehdella medialle eikä kukaan viitsi oikaista virheellistä tietoa? Nettipokeri aiheuttaa varmasti ongelmia, mutta kaikkien tutkimusten mukaan selvästi eniten peliongelmaisia synnyttää RAY:n omat rahapeliautomaatit.
Taannoin RAY väitti, että palautusprosentin nostaminen lisää peliongelmien määrää. Nyt yritys on kuitenkin nostamassa omien automaattipeliensä palautusta. Unohtuiko tuo aiempi lausunto tyystin vai meneekö yrityksen tuoton kasvattaminen peliongelmaisten edelle? Vai oliko väite korkean palautusprosentin aiheuttamista ongelmista myös valetta?
Haiskahtaa pahasti tekopyhältä toiminnalta.
Enkä ihmettelis, että siinä vaiheessa RAY laittaa euroopan messevimmät nettipokerit pystyyn.
Se on kattokaas sitä markkinataloutta, siellä varmaan jo sikariporras hieroo innokkaana karvaisia käsiään.