Punklegendan mukaan RIAA toimii mafian tapaan

Ruutukaappaus Dead Kennedys -yhtyeen musiikkivideosta, jossa esiintyy laulaja Jello Biafra.
25.2.2008 10:55 Jello Biafra haukkui isot levy-yhtiöt pystyyn norjalaislehden haastattelussa.
Kulttisuosiota nauttivan Dead Kennedys -punk-yhtyeen laulaja Jello Biafra vertaa yhdysvaltalaista levyteollisuutta edustavan RIAA:n toimintaa mafiaan.
Biafra kritisoi RIAA:n nostamia oikeusjuttuja kuluttajia vastaan ja kertoi sen tuovan hänen mieleensä Kummisetä-elokuvat.
Biafra kertoi mielipiteistään norjalaisen Aftenpostenin haastattelussa. Aftenpostenissa Biafra veti selvän eron isojen (pahojen) ja pienten (hyvien) levy-yhtiöiden välille.
– Minulla on kaksi erilaista mielipidettä tiedostojen jakamisesta, Biafra sanoo.
– Isoilta levy-yhtiöitä saa ottaa, koska he ainoastaan varastavat artisteilta ja yleisöltä, Biafra sanoo ja kehottaa ihmisiä olemaan varastamatta pieniltä levy-yhtiöiltä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut
11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (14)
Eiköhän ihmiset osteta vaan niitä levyjä mistä tykätään ja käydään kattoo keikkoja. Kaikki voittaa
Pienistä levy-yhtiöistä tulee tietenkin siten isoja (ja pahoja).
Näin ollen asiaa voi oikaista varastamalla jo valmiiksi tulevaisuuden ja nykyisyyden pahoilta levy-yhtiöiltä.
Ps. kaikki punk legendat mukaan poliikkaan.
Minusta kyse on samasta asiasta: pienet toimijat ovat pakotettuja tai halukkaita tarjoamaan suojateilleen (artisteille) parempia ja vähemmän sitovampia sopimuksia. Isot yritykset taas haluavat maksimoida voittonsa ja minimoida riskinsä, joten he voivat ja pakottavat artistinsa tiukemmin liekaan ja tarkempiin ja ehkä rajoitetumpiinkin sopimuksiin siinä toivossa että se hittimaakari löytyisi. Toisaalta taas arstisti mahdollisesti kieltäytyessään taas joutuu kieltäytymään myös laajemmalta ja agressiivisemmalta levikiltä.
Harmi kun artisteja ei suosita laatunsa ja hyvyytensä ja originaaliutensa takia, vaan markkinointien ja brändien takia. Silloinhan tätä ongelmaa ei olisi, vaan artisti voisi valita haluamansa levittäjäyhtiön ja saada siitä silti mainetta ja kunniaa. Ja tällöin tuottajapuolella olisi silloin oikeata kilpailua!
Tosin jossain määrin kilpailua on Internet jo vähän muuttanut, kuten se Ranskan listojen ykkösbändi osoitti. Tosin harvinainen esimerkki.