Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei läheskään tuhatta elokuvaa

Applen leffavuokraus aloitti vajaasti

Kuva: / Lehtikuva

4.3.2008 09:02 Nettimusiikissa hyvin pärjännyt Apple ei ole saanut elokuvavuokraustaan käyntiin aiotulla tempolla. Tuhannen elokuvan alkutavoitteesta jäätiin kauas.

ITunes Movie Rentalsin kautta vuokrattavien elokuvien määrä on vain lähemmäs neljäsataa, vaikka Applen virallinen aikomus oli saada palveluun tuhat vuokraelokuvaa helmikuussa.

Vaikka mukaan laskettaisiin myös omaksi ostettavat elokuvat, ei iTunesista silti löydy kuin yhteensä lähemmäs kahdeksansataa elokuvaa, Macworld huomioi helmikuun päätteeksi.

Apple lupasi tammikuun puolivälissä myös, että palvelussa on helmikuun lopussa sata teräväpiirtoelokuvaa 5.1 Dolby Digital -surround-äänellä asiakkaiden vuokrattavana Apple TV:n kautta. Teräväpiirtonimikkeitä oli saatavilla 91, mutta kaikki eivät tukeneet 5.1 Dolby Digitalia.

Applen elokuvavuokraus on toistaiseksi tarjolla vain Yhdysvalloissa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Saasteettomiin akkuihin miljoonasijoitus

28.05.2007 Suomen Teollisuussijoitus, VNT Management ja yksityissijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 2,1 miljoonaa euroa yhtiöön, joka kehittää saasteettomia energiaratkaisuja.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.