Kymmeniä maksu-tv-kanavia voi katsella vapaasti kaapeliverkoissa

Maksullisen kaapelikanavat aukeavat ensi viikonlopulla.
Kuva: Lehtikuva
5.3.2008 09:41 Kaapeliverkkojen asiakkaat voivat katsella kymmeniä maksutelevisiokanavia ilmaiseksi ensi viikonloppuna. Kanavat aukeavat perjantaina kello 18 ja sulkeutuvat maanantaina 10.3. kello 8.
Viikonlopun aikana maksu-tv-kanavien katseluun ei tarvita ohjelmakorttia tai erillistä tilausta, mutta joissain laitteissa kanavahaku saattaa olla tarpeen, kertoo Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry.
Kaapeli-tv-yhtiöt ja FiCom, johon Suomen Kaapelitelevisioliiton toiminnot yhdistettiin vuoden alussa, järjestävät Cable Open! -viikonlopun nyt neljättä kertaa yhteistyössä Kopioston ja Teoston kanssa.
Paikalliset kaapelitelevisio-operaattorit avaavat viikonlopun kampanjaan osallistuvista lähes yhdeksästäkymmenestä maksukanavasta ne, jotka kuuluvat kunkin yhtiön tarjontaan.
- Oli sitten mäkihypyn tai jalkapallon, dokumenttien tai elokuvien ystävä, kaikille löytyy katsottavaa tulevana viikonloppuna. Digiaika on paitsi parantanut tv-kuvan teknistä laatua myös lisännyt huimasti katsojien valinnanvaraa. Kaapelitelevisioverkoissa näkyy parhaimmillaan 120 tv-kanavaa, Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiComin toimitusjohtaja Reijo Svento sanoo.
FiComin mukaan maksu-tv-kanavia katsellaan noin 260 000 kaapelitaloudessa, eli joka viidenteen kaapelitelevisiokotiin on tilattu lisäkanavia. Maksu-tv-tilaajien määrä kaapeliverkoissa lisääntyi vuonna 2007 kolmatta vuotta peräkkäin lähes kuudellakymmenellä prosentilla.
Kaapelitelevisioliittymiä on Suomessa yli 1,3 miljoonaa. Tämä on yli puolet kaikista Suomen televisiotalouksista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa
11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (24)
Itsehän olen puolen vuoden sisällä muutamankin kerran saana antenniverkossa katsoa viikonlopun ajan joitain kanavia ilmaiseksi. Eli kyllä näitä on ollut antenniverkossakin, esim canal ja plus-tv kanavat. Joten hys hys..
Saa katsella kymmeniä kanavia, ja ihan ilmaiseksi, kun on ensin ostanut siis sen boksin. Ai että!
Näitä tarjouksia satelee varmaan joka viikonloppu vastakin, jotta saadaan väki nalkkiin maksukanavien pihteihin. Sitten voidaankin vähin erin hivuttaa kaikki edes säällisesti katsottava humppa maksukanaville - Formulathan menivät jo...
Ja sitten vaan maksukanavien kk-veloitukset ylös; monopolilta se käy leikiten.
Taidammepa jättää tarjouksen väliin - sääennusteetkin lupaavat viikonlopuksi hyvää keliä. Launatai-Illaksi voisi vuokrata jonkun UUTUUSleffan, siis jos ei muuta keksi..
Sat=ilmaiset hd -kanavat, AnixeHD, 2009 >> ARD/ZDF ja tietenkin ilmaiset vormulat nyt ja tulevaisuudessa!
jos kaapelin tahtoo niin tervetuloa ruutukaava-alueelle kerrostaloon tai sit voit maksaa sen kaapeliverkkoon liittymisen.
vähän niinkun itkis siitä että mersun ässäsarjalaisessa on vakiona joku palikka mikä pitää ostaa ladaan lisävarusteena. ja ladaliike on naapurissa mutta mersuliikkeeseen 200km matkaa..
Kohta varmaan kotiin kannettavasta postistakin pitää vielä erikseen vastaanottajan ruveta maksamaan Post-i-tellalle?