EU kiristää videopelien sääntelyä

EU:n komission mukaan vähittäismyyjille olisi laadittava säännöt, jotka koskevat videopelien myyntiä alaikäisille.
23.4.2008 08:38 Euroopan komissio suosittelee videopeliyritysten toimintasääntöjen tarkistamista. Videopelien ja päivitettävä, komissio arvioi.
Komission mukaan sisältö- ja ikäluokitusjärjestelmien tunnettuutta olisi parannettava, jotta vältetään rinnakkaisista järjestelmistä johtuva sekaannus. Vähittäismyyjille olisi laadittava säännöt, jotka koskevat videopelien myyntiä alaikäisille.
Suositukset perustuvat komission selvitykseen siitä, miten jäsenvaltioiden lainsäädäntö suojelee alaikäisiä haitallisilta videopeleiltä.
Euroopan videopeliala kasvaa voimakkaasti, ja sen tulojen odotetaan EU:n näkemyksen mukaan nousevan 7,3 miljardiin euroon vuonna 2008. Alan arvo on jo nyt puolet koko Euroopan musiikkimarkkinoiden arvosta ja ylittää elokuva-alan lipputulot.
Yleisesti kannetaan kuitenkin huolta videopelien yhteydestä aggressiiviseen käyttäytymiseen. Tätä huolta ovat lisänneet kouluissa sattuneet ampumavälikohtaukset, kuten Jokelan tapaus marraskuussa 2007.
EU:ssa on vuodesta 2003 ollut käytössä PEGI-ikäluokitusjärjestelmä (Pan European Games Information), jonka peliala on itse kehittänyt EU:n tuella. PEGI-merkinnöissä annetaan ikäluokitus ja varoituksia pelin sisällöstä, kuten väkivaltaisuudesta tai kiroilusta. PEGI-järjestelmää tukevat kaikki tärkeimmät konsolivalmistajat Euroopassa.
Verkkopelien suosion nopean kasvun vuoksi vuonna 2007 otettiin käyttöön PEGI Online –järjestelmä.
Komission selvityksen tulosten mukaan PEGI-järjestelmää sovelletaan nykyisin Suomessa ja 19 muussa jäsenvaltiossa. Lisäksi Saksa ja Liettua ovat antaneet ikäluokituksista sitovaa lainsäädäntöä, ja Maltalla asiaan sovelletaan yleistä lainsäädäntöä. Sen sijaan Kyproksessa, Luxemburgissa, Romaniassa ja Sloveniassa ei ole käytössä minkäänlaista ikäluokitusjärjestelmää.
Jäsenvaltioista 15 on antanut lainsäädäntöä haitallisten videopelien myynnistä alaikäisille vähittäismyymälöissä, mutta lakien soveltamisala vaihtelee. Saksa, Irlanti, Italia ja Iso-Britannia ovat kieltäneet tiettyjä väkivaltaisia videopelejä (esim. ”Manhunt 2”) tai estäneet niiden jakelun.
Komissio suosittelee, että kahden vuoden kuluessa sovittaisiin yleiseurooppalaisista toimintasäännöistä, jotka koskevat pelien myyntiä alaikäisille.
Toimintasääntöjen yhdenmukaistamiseksi komissio kannattaa PEGI- ja PEGI Online –järjestelmien kehittämistä ja niitä koskevan tiedottamisen lisäämistä. Jäsenvaltioiden olisi sisällytettävä PEGI-järjestelmä omiin luokitusjärjestelmiinsä. Lisäksi tarvitaan innovatiivisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat pelaajien iän tarkastamisen.
- Videopeleistä on tullut Euroopan sisältöteollisuuden tukijalka. Tätä kehitystä voidaan pitää myönteisenä, mutta se merkitsee samalla alalle suurempaa vastuuta, toteaa tietoyhteiskuntakomissaari Viviane Reding.
- PEGI on tässä suhteessa hyvä ensiaskel. Se on esimerkki teollisuuden vastuullisesta itsesääntelystä ja ainoa tällainen järjestelmä, joka kattaa lähes koko Euroopan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja
28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.
Kolme vuotta sitten
Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa
28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- » Taloussanomat.fi