Ylen Areena tunkeutuu myös televisioon

Ylen Areena-palvelu uudistuu ja laajenee myös televisioon.
Kuva: Roope Salonen/Lehtikuva
28.4.2008 13:12 Ylen netti-tv -palvelu Areena on käytettävissä myös television kautta toukokuun alusta lähtien, kun yli 400 ohjelmaa kaikista Areenan aihealueista on katseltavissa internet-digiboksilla.
Yleisradion mukaan palvelu toimii televisiossa aluksi kokeiluna. Yhtiö korostaa, että esimerkiksi kuvanlaatu on sama kuin nettiympäristössä. Palvelua kehitetään kuitenkin yhä paremmin televisioympäristöön sopivaksi.
Uuden ratkaisun on toteuttanut hankkeen yhdessä Medionin, moreTV:n, ja Microsoftin kanssa. Käyttäjille on luotu oma televisioympäristöön sopiva rajapinta.
Areenan uudessa laiteympäristössä käytetään tallentavaa digisovitinta jossa Areenaa voidaan käyttää kaukosäätimellä. Laitteella voi katsella Areenan lisäksi myös muita netti-tv -kanavia. Areenan tai muiden netti-tv-palveluiden käyttämistä varten laite tarvitsee verkkoyhteyden.
Ylen mukaan Areenan ohjelmia katsotaan ja kuunnellaan kuukaudessa yli kaksi miljoonaa kertaa. Tähän asti sen käyttö on ollut mahdollista vain tietokoneella.
- Tämä on koko alaa mullistava avaus. Areenan tuonti televisioon digisovittimen kautta lunastaa osaltaan niitä odotuksia, joita digitaalisen television kaksisuuntaisuuteen asetettiin viime vuosikymmenellä. Tekniikka vain on eri, arvioi toimitusjohtaja Mikael Jungner.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja
28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.
Kolme vuotta sitten
Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa
28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (23)
Vuonna 2018 lunastetaan varmaan tämän vuosikymmenen odotukset teräväpiirtolähetyksistä.
Kun asiaa ajattelee niin eipä voi kuin ihmetellä miksei valmista tule kun tarvittavat palikat PC:lle on olleet olemassa jo vaikka kuinka kauan. Samaan matolaatikkoon voisi laittaa netin ja digi tv:n (T ja C verkot toki) lisäksi myös satelliittivastaanottimen jolloin mm. teräväpiirtokamaa tulisi monesta tuutista jne. Laitteet ja vakioidut menetelmät on jo olemassa, vain softa puuttuu.
Onneksi tuon virityksen voi jättää kaupan hyllylle, jossa se vähemmän aiheuttaa päänvaivaa, kun tämä digiboksien taival ei muutenkaan ole ollut ruusuinen.