Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viestintäviraston tutkimus

53 prosentilla teknisiä hankaluuksia television kanssa

Uuden tutkimuksen mukaan 12 prosentilla on hankaluuksia digipäätteen asennuksessa.
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

6.5.2008 09:42 Digivastaanottimen hankkineista talouksista 59 prosenttia antoi laitteen käytettävyydelle arvosanaksi hyvän tai erinomaisen Viestintäviraston maaliskuussa toteutettamassa tutkimuksessa. Hankaluuksiakin löytyy.

Digivastaanottimen käyttöönotto oli tutkimuksen mukaan sujunut aiempaa helpommin, sillä vain 12 prosentilla digitalouksista oli ollut laitteen käyttöönottamisessa joitain hankaluuksia. Neljä prosenttia oli kohdannut ongelmia eri laitteiden kytkemisessä toisiinsa ja viisi prosenttia kanavien virittämisessä.


Tutkimusajankohtana 53 prosentilla digitalouksista oli jonkinlaisia teknisiä hankaluuksia television kanssa, kun puoli vuotta aiemmin toteutetun tutkimuksen aikaan niitä oli 68 prosentilla. Yleisimmät katseluun liittyvät ongelmat koskivat tekstitystä ja kuvanlaatua tai sitä, että laite saattaa jumiutua.


Tutkimuksen mukaan viisi prosenttia kotitalouksista oli ilman digitaalista vastaanotinta. Näistä noin puolet oli kaapeliverkossa olevia talouksia, joista joka neljäs kertoi hankkivansa digi-tv:n vielä kevään aikana. Hieman harvemmat aikoivat hankkia digiboksin myöhemmin tänä vuonna ja reilu kolmannes vielä tätäkin myöhemmin. Ilman vastaanottimia olevista kaapelitalouksista joka neljäs sanoi jättävänsä digi-tv:n kokonaan hankkimatta.


Yleisin syy olla hankkimatta digitelevisiota oli sen kokeminen tarpeettomaksi. Myös laitteiden kehittymistä odottavia oli edelleen jonkin verran, samoin kuin niitä, jotka eivät pidä digi-tv:n sisältötarjontaa riittävänä tai joiden mielestä laitteet ovat liian kalliita. Periaatteellisiin syihin vetosi seitsemän prosenttia ei-digitalouksista.


Viestintävirasto teetti tutkimuksen TNS Gallup Oy:llä maaliskuussa 2008. Tutkimukseen haastateltiin tuhat henkilöä, jotka edustavat manner-Suomen kotitalouksia. Tutkimustulokset ovat luettavissa Viestintäviraston kotisivuilla osoitteessa www.ficora.fi.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Joko pilven käyttöliittymä on valmis?

11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.

.