Tutkimus: videopelit eivät luo tappajia

Grand Theft Auto -pelin valtaisa suosio on herättänyt ikuisuuskeskustelun pelien vaarallisuudesta.
9.5.2008 10:34 Tietokone- ja konsolipelien pelaaminen ei lisää väkivaltaisuutta, sanoo uusi tutkimus, joka koettaa murtaa myyttejä joiden mukaan väkivaltapeleillä olisi osuutta nuorison väkivaltaisuuteen. Väkivaltapelit ovat niin yleisiä pojille, että pelaamattomuus voi jo olla vaaran merkki.
Kirjan on kirjoittanut tutkijapariskunta Lawrence Kutner ja Cheryl Olson Harvardin lääketieteellisestä. Kirja on nimetty suosikkipelin mukaan Grand Theft Childhoodiksi.
– Toivomme, että ihmiset tajuavat, ettei ole olemassa dataa siitä, että videopelien pelaaminen aiheuttaisi väkivaltaisuutta, Kutner sanoi Reutersin haastattelussa.
Kirjassa kumotaan pelien vaikutuksiin liittyviä myyttejä, joita on esimerkiksi se, että Virginia Tech -yliopiston kouluampuja olisi ollut erityisen aktiivinen väkivaltapelien pelaaja.
utkijat haastattelivat 1 200 koululaista heidän asenteistaan videopeleihin.
Jonkinlaista yhteyttä pelien ja aggressiivisuuden välillä oli. Tutkijoiden mukaan 51 prosenttia pojista, jotka pelasivat yli 17-vuotiailta kiellettyjä pelejä, oli ollut tappelussa edellisen vuoden aikana. Niistä, jotka eivät pelanneet aikuisten pelejä, tappeluun joutui 28 prosenttia. Tyttöjen osalla tappelualttius on vielä selvempi.
Tyttöpelaajatkin suosivat
väkivaltapelejä
Yksi yllättävä piirre tutkimuksessa oli se, että tyttöjen toiseksi suosituin peli Grand Theft Auto -peli. Suosituin oli The Sims.
Tutkijoiden mukaan jatkotutkimusta pelaajien aggressiivisuudesta tarvitaan, sillä nyt tiedetään vian korrelaatio. Voi olla, että väkivaltaiset pelit kiehtovat aggressiivisempi lapsia sen sijaan, että aggressiivisuus johtuisi itse pelaamisesta.
– Jos katsotaan kuvausta 13-vuotiaista lapsista, jotka pelaavat väkivaltaisia pelejä on se myös kuvaus paikallisesta jalkapallojoukkueesta, Olsson sanoo.
Pelaamisesta voi kuitenkin etsiä merkkejä huolestuttavasta käytöksestä.
Jos tyttö pelaa 15 tuntia viikossa väkivaltaista peliä, niin se on huolestuttavaa, koska se on hyvin epätavallista. Pojille se, ettei pelaa pelejä ollenkaan on jonkinlainen varoitusmerkki.
Tutkijoiden mukaan pelaaminen on sen ikäisille pojille niin tavanomaista, että pelaamattomuus voi kertoa sosiaalisten taitojen puutteesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suomalaisyritys suojelee Verizonia haavoittuvuuksilta
09.02.2007 Codenomicon Oy ja Verizon Communications, USA:n merkittävä laajakaista- ja langattomien viestintätuotteiden jakelija, kertoivat tänään yhteistyöstään. Codenomicon Defensics -tuoteperheen tietoturvatestausratkaisuja tullaan käyttämään Verizonin tuotteiden laadun ja toimivuuden varmistamiseen.
Kolme vuotta sitten
Conficker-mato pysäytti Ranskan ilmavoimien hävittäjät
09.02.2009 Ranskan laivaston järjestelmään päässyt Conficker-verkkomato piti hävittäjäkoneet maassa ja sai sotilaat turvautumaan puhelimeen ja fakseihin.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna 13:35
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Finnair suunnittelee yhteisyritystä 10:05
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (17)
Ongelma lienee siinä että pelien syyttäminen kaikesta on menneisyydessä ollut suhteellisen helppoa, asian puolesta puhujia ja puolustajia on ollut harvassa - suurin osa näistäkin on lähinnä ollut yrityksiä jotka pelejä tuottavat.
Mitä enemmän saadaan puolueetonta faktaa pöytään jolla läpsiä takaisin, sen parempi. Eiköhän totuus ole se että maailmalla tappavat aivan muut ihmisryhmät kuin pelaajat.
Itse pelasin nulikkana sitä jenkkiläistä versiota ja joskus tulitaistelussa jonkun ukon kanssa tuli harhaosuma johonkin lapseen ja siitä seurasi se, että koko kylä kävi kimppuun. Siitä myöskin seurasi "child killer" traitti josta tuli haittoja. Jouduin ottaa loadin siitä syystä kun halusin tehdä kauppaa siinä kylässä enkä olla hostile, shot on sight kohde siellä.
Mun mielestä saa ja pitääkin olla sellasta realisimia ettei tieten tahtoen poisteta jotain lapsia katukuvasta vaan sen takia ettei niiden kuoleminen pelissä ole suotavaa ja vielä pahempi on laittaa lapsia sinne ja estää niitä kuolemasta. Paras on tehdä samalla tapaa kun falloutissakin, eli rangaistaan kunnolla sellasista teoista pelillisesti. Yleensäkin näissä "voit tehdä mitä haluat" peleistä puhuttaessa ei muistuteta siitä, että vaikka voit tehdä mitä haluat niin rikoksista rangaistaan jos vaan jää kiinni.
GTA4:n vastustajat maalailee piruja seinille kun pelissä voi ajella autoilla ihmisten päälle ja ammuskella niitä. Pelissä siitä tulee seuraamuksia jos poliisit näkee. Oikeassa elämässä on vähän sama juttu.
Itsellä GTA4:n pelaaminen on ollu autoilla ajelua välillä jopa liikennesääntöjen mukaan ja yleensä sitten niin kovaa kun vaan pääsee ja sitten auton mennessä lunastuskuntoon uutta värkkiä alle. Se on mukavaa, ottaa kavereiden kanssa olutta ja kattoo kuka saa vedettyä hurjimmat stuntit :)
Hahaha, hauska kämmi.
Tänään nauretaan, huomenna itketään. Moni muukin oletus on sellainen, jonka virheellisyyden huomaa vasta sitten kun käy käpy.
Asiasta enemmän:
http://en.wikipedia.org/wiki/Killology
http://en.wikipedia.org/wiki/On_Killing:_The_Psychological_Cost_of_Learning_to_Kill_in_War_and_Society
Eli se mikä askarruttaa on se että esim. harvardin tutkijat ovat ostettavissa ja esim. USA:n armeijan tutkijat hakevat tuloksia ihan toisen asian puolesta.....
...eli siinä minun kaksi aivosoluja....