Yle TV1+:n kapasiteetti jaetaan TV2:lle ja FST5:lle

Yleisradio lopettaa TV1+-kanavan 4. elokuuta.
Kuva: Roope Salonen/Lehtikuva
29.5.2008 15:08 Yle sulkee TV1:n rinnakkaiskanavan, kiinteällä tekstityksellä varustetun Yle TV1+:n 4. elokuuta, ilmoitti yhtiö torstaina. Yleisradion mukaan lopetuksen jälkeen kanavanipusta vapautuva kapasiteetti käytetään elokuussa kahden olympiakisalähetyksiä välittävän kanavan, Yle TV2:n ja Yle FST5:n kuvanlaadun parantamiseen.
Aikaisemmin Yle 24:nä tunnettu kanava jatkoi viime syksynä digisiirtymän jälkeen uudessa olomuodossa, ja sen tarkoitus oli auttaa tekstitysongelmien ratkaisemisessa.
Yle TV1+ oli alun perin tarkoitus sulkea vasta syyskuun alussa, mutta Yle haluaa tarjota olympialaisten aikana parasta mahdollista kuvanlaatua urheilun ystäville.
Yle TV1+ kanavalla näytetään teksti-infoa palvelun loppumisesta kaksi viikkoa ennen kanavan sulkemista. Lisäksi Yle sanoo tarjoavasa puhelinneuvontaa niille, joilla on ongelmia palvelujen muuttumisen takia.
Lisää
tekstitysääntä
Yleisradion mukaan vapautuvan kapasiteetin ansiosta myös erityispalveluiden tarjontaa voidaan laajentaa. Aikaisemmin vain Yle TV1 -kanavalla tarjottu näkövammaisten tekstitysäänipalvelu laajenee 2. kesäkuuta myös Yle TV2 -, Yle Teema - ja Yle FST5 -kanaville.
Palvelu tarkoittaa sitä, että ruudulla näkyvä teksti kuuluu synteettisenä puheena. Palvelu toimii Ylen mukaan useimmilla digivastaanottimilla, ja sen saa käyttöönsä valitsemalla laitteesta ensisijaiseksi kieleksi hollannin.
Ääniraidalla kuuluu sekä synteettinen tekstitysääni suomeksi (ruotsiksi FST5 -kanavalla) että ohjelman
alkuperäinen ääni sopivalla voimakkuudella.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- 12.3. Googlen AdMob-kauppa ei ole kirkossa kuulutettu
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Twitter seuloo vaaralliset verkko-osoitteet
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- 12.3. FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- 12.3. Googlen AdMob-kauppa ei ole kirkossa kuulutettu
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä 13:48
- Tässä on vuoden mainosteko 11:55
- Facebook tietää pian missä luuhailet 10:49
- FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia 09:30
- Intel julkaisi prosessorin himopelaajille 15:29
- Nokia-laatikosta tuli slangisana lahjonnalle 13:27
- Elisa nokittaa Soneraa formuloilla 10:36
- Sony tuo 3d-televisionsa kauppoihin kesäkuussa 12:57
- Lisää








Kommentit (17)
Toivottavasti jatkossa urheilutapahtumia tulisi esim. kolmella kiellellä, yksi suomeksi, toinen tarvittaessa ruotsiksi ja kolmas sitten ilman mitään selostusta.
DIGI DIGI!
Mut kato onhan se palisanteri, skartti ja kaikki.
Johan tuota on mm. CD käyttänyt 11 vuotta, ja nyt sitten ovat ottaneet suuremmat resot valikoimiinsa.
Kyllä se hoodee maanpäälliseenkin on tulossa.
Yle FST5 toivottavasti saa lisää aikaa.
On tää järjetöntä, kun ollaan huolissaan hurrien ohjelmatarjonnasta, kun oman kanavan lisäksi vielä kaivataan lisää. Ei riitä fst:n omat lähetykset kun yle:n 1 ja 2 kanavilla tulee muutenkin vähän väliä hurri-kamaa.
noin 5% vaikuttaa edelleenkin ohjelmatarjontaan.
Kuka ihme (tässä käyttäsin rohkeampaa sanaa) on kiinnostunut.
Rahat takas,
Aikkis
ps. hurri = suomenruotsalainen
ei siis svedupetteri :)
DIGI DIGI! "
Eikö ihmiset tajua että tv maksu on LAKISÄÄTEINEN?
Maksatko autoveroa?
Entä mitään muitakaan laskuja?
Ihme valittajia nykyään.
Samaa kuvaa muutkin ilmaiskanavat lähettävät.
Kannattaisi perehtyä asioihin vähän tarkemmin ennen kuin tulee nolamaan itsensä.
Ota vaikka selvää Plus TV:n johtajista....yksi on YLEn entinen pääjehu joka koko digia ajoi eteenpäin ja katsos nytten kun monella on kortinlukijat niin jätkä on pistänyt rahoiksi.
Älä syytä YLEä vaan mielummin ministereitä ja Arne Wessbergiä.
Teräväpiirtoon olisi pitänyt mennä heti mutta nyt ollaan menossa vasta 2018.