Digitelevision hylkääjien määrä lähes tuplaantui

Digipäätteitä hankitaan lisää, mutta myös televisiottomien kotitalouksien määrä on noussut.
Kuva: Taloussanomat
30.5.2008 13:04 Suomen vajaasta 2,5 miljoonasta kotitaloudesta yhdeksän prosenttia ei Tilastokeskuksen mukaan toukokuussa omistanut ollenkaan televisiota. Viime vuonna digiajan kynnyksellä ilman televisiota oli 5-6 prosenttia talouksista. Se merkitsee, että televisiottomien talouksien määrä on lähes tuplaantunut.
Tilastokeskuskuksen luvut kertovat, että digisovittimen tai digitelevision oli toukokuun puoliväliin mennessä hankkinut 96 prosenttia Suomen yli 2,2 miljoonasta television omistavasta kotitaloudesta. Helmikuussa digisovitin tai digitelevisio oli 91 prosentilla tv-talouksista.
Antennin välityksellä televisiota katsovista talouksista 98 prosentilla oli toukokuussa käytössä digisovitin. Kaapelitalouksista 94 prosenttia omisti digisovittimen.
Ensimmäinen
digipääte hakusessa
Kaapelitalouksista kolme prosenttia aikoo hankkia ensimmäisen digisovittimensa viimeistään syksyllä.
Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin yhteydessä neljästi vuodessa tehtävään laitetiedusteluun, johon osallistui 2.-19. toukokuuta 1 473 kotitaloutta.
Helmikuussa tehdyssä edellisessä tiedustelussa 95 prosenttia antennitalouksista ja 86 prosenttia kaapelitalouksista ilmoitti omistavansa digisovittimen.
Suomi siirtyi antennijakelussa digiaikaan syyskuun alussa 2007. Analoginen kaapelijakelu sai jatkoajan helmikuun loppuun saakka.
Monen sovittimen
koteja lisää
Toukokuussa 52 prosentilla tv-talouksista oli vähintään kaksi televisiota ja 45 prosentilla tv-talouksista oli enemmän kuin yksi digisovitin. Jokaiselle televisiolle tarvitaan oma erillinen digisovittimensa.
Helmikuussa monen sovittimen talouksia oli 40 prosenttia. Tallentavan eli kiintolevyllisen
digisovittimen oli toukokuussa hankkinut 38 prosenttia tv-talouksista.
Digisovitin oli toukokuussa edelleen harvinaisin yksin asuvien tv-kodeissa: alle 35-vuotiaista sinkuista vasta 89 prosenttia omisti digisovittimen. Kun otetaan huomioon hankinta-aikomukset, ilman digisovitinta saattaa olla vuoden lopulla yhä noin viisi prosenttia varsinkin nuorista yksin asuvista.
Toukokuussa 22 prosenttia alle 35-vuotiaista yksin asuvista ei omistanut televisiota ollenkaan.
Muista television oheislaitteista videonauhuri oli toukokuussa 63 prosentissa, DVD-laite 62 prosentissa ja kotiteatteri 23 prosentissa television omistavista kodeista Suomessa.
Laajakuvatelevisiota, taulutelevisiota tai vastaavaa 16:9 -kuvasuhteen televisiota katseli 53 prosenttia tv-talouksista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan 16:35
- Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin 15:00
- Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen 13:58
- Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta 08:40
- Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä 18:20
- Nasa ei löytänyt natseja kuusta 14:03
- Matkapuhelimella on väliä 09:29
- Facebook pörssiin, Zuckerbergistä miljardööri 04:52
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kännykkäviihteelle rajua kasvua
04.02.2007 Matkapuhelinten viihdepalveluiden, kuten pelien, musiikin, aikuisviihteen ja tv-palveluiden myynti maailmassa tuplautuu tuoreen tutkimuksen mukaan viidessä vuodessa 38 miljardiin dollariin. Huomattavasti suurempana tulonlähteenä jatkaa kuitenkin edelleen kännykkäviestintä.
Kolme vuotta sitten
Tietovuotojen hurja vuosi tulossa
04.02.2009 Varomattomasta netinkäsittelystä aiheutuvat tietovuodot voivat tänä vuonna kaksinkertaistua. Varsinkin mobiilikansa saa olla erityisen varovainen, sanoo Viestintävirasto.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi 10:39
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Facebookin listautumisesta Zuckerbergille jopa 1,5 miljardin verot 10:59
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- » Taloussanomat.fi
-
-44 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-33 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-31 e
Lenovo ThinkCentre M90p SFF (Core i5-650, 2 GB, 320 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-10 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-7 e
Lenovo ThinkCentre M91P SFF (Core I5-2400, 4 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö











Kommentit (8)
Lisää Low Quality urheilu lähetyksiä YLEltä, kun kun muut tarjoavat paljon parempaa...
2018 mennessä on ylellä enää muutama asiakas jos tällä linjalla jatketaan.
Monet vanhukset maksavat tv-lupaa koska eivät osaa tehdä irtisanomis ilmoitusta netissä tai eivät tiedä minne numeroon pitää soittaa. Jotkut ovat pelänneet että jos sanoo tv luvan irti, lakkaa radio kuulumasta (mikä oli ihmeellinen syy).
eikös ne vanhukset sillä pelkää että radio lakkaa kuulumasta kun joskun vuonna kivi ja tikku oli se radio lupa. toivottavasti 10v tv-lupa on siellä samassa paikassa kun radiolupa on nyt!
Esim. mm-kiekko ja olympia tulevat pakkosyötöllä, Ja varsinkin ennakkomainonta yököttää, josta seurauksena tulen irtisanomaan tv-luvan. Miksi ei ylen maksullinen urheilikanava ?