Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ministeri kehotti osapuolia ulos poteroistaan

Lindén: Laiha sopu tekijänoikeuksista lihavaa riitaa parempi

Lindén tiedosti, että tekijänoikeuksien hallitseminen verkossa on monimutkaista.
Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva

10.6.2008 18:09 Viestintäministeri Suvi Lindén kehotti tekijänoikeuksien omistajia ja hyödyntäjiä saman neuvottelupöydän ääreen tekijänoikeusjärjestö Teoston kesäseminaarissa.

Viestintäministeri Suvi Lindén näkee luovat ammatit tärkeänä osana tietoyhteiskuntaa.

Tekijänoikeusjärjestö Teoston kesäseminaarissa puhunut Lindén korosti digitaalisen murroksen vaikuttavan niin sisältöihin kuin organisatioihinkin: laitevalmistajat kiinnostuvat entistä enemmän sisällöistä ja perinteiset sisältöfirmat muuttuvat monikanavaisiksi.

Muutokset aiheuttavatkin kitkää eri toimijoiden välille. Se on näkynyt ajoittain värikkäänä keskusteluna tekijänoikeuslainsäädännöstä.

– Oikeuksien lakkauttaminen tai anarkia eivät ole vaihtoehtoja, Lindén sanoi.

Ministeri muistutti, ettei yritysrakenteiden muutos vie pois tekijänoikeuksien pohjaa.

Suomalaisen keskustelun osapuolia Lindén patisteli saman pöydän ääreen – ennen kuin ratkaisun tekeminen karkaa pöydän ulkopuolelle.

– Parempi laiha sopu kuin lihava riita.

Säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö Teosto juhlii 80-vuotista taivaltaan.

Järjestö maksaa tänä kesänä 15,8 miljoonaa euroa kotimaisille musiikin tekijöille ja kustantajille. Teoston 19 000 oikeudenomistajasta tilityksiä saa noin 45 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (36)

Huono 0
Viestintäministeri Suvi Lindén kehotti tekijänoikeuksien omistajia ja hyödyntäjiä saman neuvottelupöydän ääreen tekijänoikeusjärjestö Teoston kesäseminaarissa.
Digitoday
Huono 0
Hyvitysmaksut haisee. Haistaako joku ? Suomen banaanitasavallassassa tosin ketään ei kiinnosta vaikka haisiski.

1. EU:ssa on valtion tuki kielletty yrityksille, jotta valtio ei vääristäisi kilpailua. hyvitysmaksuja kerätään asetuksella, mutta niitä ei lainkaan tilitetä ulkomaille, vaan koko summa jätetään kotimaahan. Suositaan kotimaista. Sellainen on EU:ssa kiellettyä.

2. Perustuslain mukaan veroista on säädettävä lailla ja asetuksilla voidaan säätää vain pienehköistä asioista. Silti hyvitysmaksuasetuksella on säädetty 10 vuodessa yli 100 miljoonaa eurosta. Se ei ole pienehkö asia. Onkohan asiaan vaikuttanut se, opetuministeriössä on johtajana Jukka Liedes, joka on ollut myös ESKIn hallituksen jäsen ?

3. Sinänsä hyvitysmaksujen suuruuskin ihmetettää. Sananvapauteen kuuluu oikeus kopioida teoksia omaan käyttöön ja muutaman kappaleen myös ystäville. Silti siitä kerätään yli 10 miljoonaa vuodessa vaikka se on perusoikeus. Ikäänkuin hyvitykseksi artisteille.

Suomessa levymyynnin kokonaisarvo taitaa olla jotain yli 50 miljoonaa (IFPI-sivuilla tilasto). Joidenkin juttujen mukaan artistien osuus on 4% eli koko levymyynnistä se tekisi noin 2 miljoonaa.

Miten ihmeessä voi olla perusoikeuksien kannalta perusteltua, että jos artistien osuus on koko levymyynnistä 2 miljoonaa, että heille sitten täytyy hyvittää yli 10 miljoonaa siitä,että ihmiset kopioivat itselle kopioita omista levyistään. Vaikka se kuuluu perusoikeuksiin ja perusoikeuksien pitäisi olla lähtökohtaiesesti ilmaisia, jos poikkeuksia tehdään, niin poikkeusten pitäisi olla kohtuullisia....

Tosin hyvitysmaksuilla hyvitetään myös mm. elokuvien kopiointia. Miten lie se onnistuu kun niissä on tietääkseni kopiosuojat.
Au tsiki
Huono 0
paljonkoha suvi linden on saanut rahaa teostolta?
Veikkaisin et puhutaan monista 10 tuhansista euroista, sitäpaitsi rouva linden ei ymmärrä Tietotekniikan mailmasta mitään.
allah
Huono 0
" Oikeuksien lakkauttaminen tai anarkia eivät ole vaihtoehtoja, Lindén sanoi."


Miksi ei? Melkoisia aivopieruja taas liikkeellä näemmä. Oikeasti, parin hullun taiteilijan ja muun pällin tulojen menetys ei ole mitään verrattuna siihen, kuinka paljon vapaa saatavuus ja käytettävyys tehostavat taloutta sekä kulttuurin kehitystä.

Innovaatioiden pohjana on aina uusi käytettävissä oleva tieto, jonka päälle ne rakentuvat. Jos tietoa on, mutta sitä ei patentti- ja tekijänoikeuslainsäädännön vuoksi voi käyttää tai sen käyttämisestä on kustannuksia, edellytykset innovaatioiden tekemiselle vähenevät tuntuvasti.

Taiteet ovat laadukkaimpia tehtäessä taiteen vuoksi. Jos taiteen pääasiallinen tarkoitus on tulot, tuotos optimoidaan sen eikä taiteellisesti laadullisten attribuuttien mukaisesti. Sitä saa mitä mittaa ja mistä palkitaan, eli määrää. Suomessa on jo ihan tarpeeksi taiteentekijöitä, jotka iskevät jonkin muotoiluvahan lautaselle apurahalla ja kutsuvat sitä taiteeksi. Lopetan aiheesta vaahtoamisen ennen kuin on pakko alkaa kuvailemaan millaisen "kontribuution" kaiken maailman idols-tähdet ovat tehneet kulttuurillemme. Sama muuten koskee myös taidetta, harva on edelläkävijä eikä käytä elementtejä aikaisemmista teoksista...

Lopputulos on oikeasti sellainen, että ainoa joka hyötyy tekijänoikeuksista on tekijänoikeus-mafia ja sen jäsenet. Paljon parempi koko ihmiskunnan kehittymisen kannalta olisi nimenomaan mainittu anarkia, jolloin voitaisiin vaikka maksaa "työttömäksi" jääneille hulluille jonkinlainen anarkia-eläke.

Kun kerran mainitsin työttömyyden, niin kommentti vielä siitä. Totuus on, että hyvästä suorituksesta maksettaisiin monella alalla anarkiamallin mukaisesti vieläkin. Ei liike-elämä siihen loppuisi, eivätkä tekijöiltä työt! Esimerkiksi ohjelmistoja räätälöidään, musiikki ja elokuva menevät muodista niin että uusia tarvitaan jatkuvasti, uusia ansaintamalleja on mahdollista kehittää jokaiselle alalle ja äkkinäisestä runsaudesta on oikeasti taviksen vaikeata löytää sopivaa sisältöä tai tietoa... Saattaisi jopa käydä toisinpäin, että tilanne työttömyyden ja yritysten myyntinäkymien suhteen paranisi tuntuvasti!
Peelo
Huono 0
Itseäni kiinnostaisi tietää paljonko Karpela sai "vaalirahaa" tästä nykyisestä tekijänoikeus laista.
R
Huono 0
Karpelan puolisolle napsahti 660 000 euron elokuvatuki
Jeah baby
Huono 0
Karpelan omat ilmoitukset löytää vaalit.fi:stä 2003 eduskuntavaalien kohdalta:

www.vaalit.fi/uploads/yn9lk7s.pdf
Viraton tarkkailija
Huono 0
"Karpelan omat ilmoitukset löytää vaalit.fi:stä 2003 eduskuntavaalien kohdalta:"

niin omat ilmoitukset ja eikös näitä ilmoitusten korjaajia ole näkynyt huomattava määrä lähipäivinä
minä
Huono 0
Pistäkääs joku faxilla jahka näette Lindenin saapuvan 2000-luvulle. Kiitti!
Kyuu
Huono 0
On se vaan huvittavaa kun pitäisi muuttaa ensin lakia että voidaan edes keskustella asioista. Mitä sitä keskustelemaan lähtee kun sanelupolitikka lain tukemana on jo olemassa ja laki on susi.
Ö
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.