Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Eri ikäisillä eri keinot kuuntelemiseen

Nuoriso löytää kännykän radiotoiminnon

Nuoret löytävät vanhempia useammin uusien vimpaimien radio-ominaisuudet.

2.7.2008 10:59 Alle 25-vuotiaat suomalaiset kuuntelevat radiota vanhempia ikäluokkia innokkaammin kännykän, tietokoneen tai mp3-soittimen välityksellä.

Joka viides alle 25–vuotias suomalainen on käyttänyt kännykkää radion kuuntelemiseen. Joka neljäs puolestaan kuunnellut radiota tietokoneen kautta. Mp3-soitinta on käyttänyt radion kuuntelemiseen joka kymmenes.

Tiedot ilmenevät radiokanavien omistaman markkinointiyhtiö RAB Finlandin tilaamasta tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät 13 eri välinettä radion kuuntelemiseen. Niiden käyttö poikkeaa eri ikäluokissa. Eläkeläiset esimerkiksi viihtyvät  pöytäradion ääressä.

 – Nuoret omaksuvat uudet laitteet nopeammin. Kun niissä on jokin ominaisuus, sitä ryhdytään käyttämään, toimitusjohtaja Stefan Möller RAB Finlandilta sanoo.

Kaikkein eniten radiota kuunnellaan kuitenkin edelleen autossa. Lähes 70 prosenttia vastaajista kaikissa ikäluokissa on kuunnellut radiota autossa.

RAB Finland on Suomen Radion Liitto SRL ry:n omistama markkinointiyhtiö. Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö TNS Gallup, ja siihen vastasi 1298 suomalaista. 

 

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
Oishan sitä kiva kuunnella mutta uudessa 3110 puhelimessa tuli ihme monokuuloke. Oisko liikaa vaadittu että kun korvia on yleensä kaksi kappaletta ihmisellä, niin olisi laitettu stereomalli.

Ja miksi ei edelleenkään ole tavallista 3,5 millin liitintä? Eihän tässä voi ihminen kuin parahtaa!
Joopa joo!
Huono 2
Ihme monokuuloke on muuten kätevä kun siihem tottuu.
Samalla kun kuuntelee radiota voi havainnoida ympäristönsä ääniä, eikä ole ihan omissa maailmoissaan esim pyöräillessä tai katua ylittäessään.

Toivottavasti myös vastaanoton voi kytkeä näissä laitteissa monokuuntelulle eikä vain ole stereokanavia summattu. Stereodekooderi kun aiheuttaa suurimmat kohinat huonossa kentässä oltaessa.

Olisi hyvä kun lehtien testaajatkin oppisivat testaamaan näitä tärkeitä radion ominaisuuksia, eli herkkyyttä ja monomahdollisuutta.
Relax
Huono 0
Eipä tuolla kapineella radioasemat kunnolla kuulu. Hankalakäyttöinenkin kaiken lisäksi - yksi kokeilu riitti.
Turha mikä turha
Huono 0
Oishan sitä kiva kuunnella mutta uudessa 3110 puhelimessa tuli ihme monokuuloke. Oisko liikaa vaadittu että kun korvia on yleensä kaksi kappaletta ihmisellä, niin olisi laitettu stereomalli.Ja miksi ei edelleenkään ole tavallista 3,5 millin liitintä? Eihän tässä voi ihminen kuin parahtaa!

Ei tietenkään halvoista peruspuhelimissa löydy kaikkia hienouksia. Katsele kalliimpia malleja, niin löytyy stereoääni ja 3,5mm ja 2,5mm -liittimiä valintasi mukaan. Jopa kohtuullisen hyviä vakiona mukana tulevia kuulokkeita.
skksk
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Microsoftilla koossa 10 000 patenttia

11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.

.