Enemmistö hakee kännykän musiikit omilta cd-levyiltä

Enemmistö musiikkikännyköiden omistajista myös käyttää puhelimen musiikkiominaisuuksia.
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
3.7.2008 16:46 Vertaisverkot ja musiikkikaupat saivat yhtä montaa mainintaa, kun Teosto kysyi mp3-kännyköiden omistajilta puhelimelta löytyvän musiikin alkuperää.
Omat cd-levyt osoittautuivat suosituimmaksi lähteeksi, kun säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö Teosto kysyi musiikkitiedostojen alkuperää mp3-kännyköiden omistajilta.
Teoston Otantatutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 40 prosentilla suomalaisista on kännykkä, johon voi tallentaa musiikki- tai videotiedostoja.
Kyselyyn vastanneista musiikkikännyköiden omistajista 72 prosenttia kertoo käyttäneensä näitä ominaisuuksia, kaksi viidestä viimeisen kuukauden aikana.
Musiikkitiedostojen alkuperää kysyttäessä omat cd-levyt mainitsi 60 prosenttia musiikkikännyköiden omistajista. Seuraavaksi eniten mainintoja keräsivät kavereiden ja perheenjäsenten cd-levyt sekä heiltä tiedostoina saatu musiikki.
Joka neljäs vastaaja kertoi puhelimestaan löytyvän vertaisverkkojen kautta ladattua musiikkia. Yhtä moni kertoi lähteeksi nettimusiikkikaupat.
Otantatutkimus haastatteli tutkimusta varten noin tuhat 15–79-vuotiasta suomalaista.
Teoston tutkimuspäällikkö Ano Sirppiniemen mukaan täysin vastaavaa tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty.
Vuonna 2006 tehtyyn selvitykseen verrattuna kännyköiden musiikkiominaisuuksien käyttö on kuitenkin Sirppiniemen mukaan yleistynyt. Sirppiniemen mukaan Teosto aikoo jatkaa teemojen tutkimista myös tulevina vuosina.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Google varmuuskopioi puhelimen tiedot
10.02.2009 Google julkaisi beta-version Sync-palvelusta, joka pitää puhelimen ja Gmailin yhteystiedot ajan tasalla.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (15)
Senhän jokainen arvioi ihan itse, kun näitä uutisia lukee. Gartner sitä, IDC tätä.
Siis musiikin siirtäminen noilta CD levyiltä, siirtääksesi sen joudut murtamaan suojaukse ja sit rikot LEXkarpelaa. Osta CD mut älä kluuntele sitä kun himassa......
Hahahaha! Ei voi! Sitten hyvitysmaksukiristykselle ei ole enää mitään perusteita!
1)Ihmiset käyttävät CD:tä musiikkilähteinään (hyvitysmaksun piirissä).
2)Kaverit jakavat musiikkia keskenään (hyvitysmaksun piirissä).
3)Ihmiset eivät osta hirveästi musiikkia nettikaupoista (ei monistamista, eikä kopiointia ei hyvitysmaksua).
4)Vertaisverkoista ei kopioida paljoa. (hyvitysmaksu ei kata laitonta kopiointia).
Musiikin monistaminen, kopiointi, jakaminen ja siirtäminen kuuluvat hyvitysmaksun piiriin. Tämän takia sitä halutaan korostaa. Digitaalisen musiikin myyntiä vähätellään, jolloin vahvistetaan ensimmäisen väittämän yleisyyttä. Vertaisverkkojen käyttöä ei luonnollisesti haluta liioitella, sillä laiton kopiointi ei kuulu hyvitysmaksun piiriin. Koko ”tutkimus” on vain Teoston valhe, jolla halutaan loisia lisää rahaa muilta aloilta, tässä tapauksessa kännykkäalalta. Todennäköisesti kohderyhmänä on käytetty IRC-gallerian nuoria, joiden joukossa digitaalisen musiikin käyttö on yleisempää. Tällä taktiikalla kännyköiden yleisyyttä musiikkisoittimina nostettua. Kysymys kuuluu myös; kuinka moni myöntää Teoston tutkijalle tekevänsä laittomuuksia ja onko tutkimusmateriaali avoimesti luettavissa?
Tutkimus on pelkkää propagandaa ja ihmisten täytyy olla varovaisia sitä lukiessa. Kuluttajien asemaa halutaan jälleen huonontaa kun joutuisimme maksamaan enemmän kännyköistä, joita me käytämme lähtökohtaisesti kommunikointiin. Hyvitysmaksu on nykyään muutenkin niin hataralla pohjalla, että sen levittäminen ei missään mielessä pitäisi olla edes keskustelun aiheena. Miksi maksaa hyvitysmaksua jos kopioinnin mahdollistaminen ei ole pakollista? Se voidaan kieltää suojauksella. Miettikää sitä.