Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lausuntoja hd-asioista

C More Entertainment: Suomi kertarysäyksellä DVB-T2-standardiin

Suomalaistoimijat ovat esitelleet kesäkuun alussa lausuntojaan taajuuksien muuttamisesta.
Kuva: Kirsi Salovaara/Taloussanomat

18.7.2008 11:17 Nykyiset lähetysmaksut Digitalle on suuri kustannus toimiluvanvaraisille toimijoille, arvioi C More Entertainment, jonka mukaan Suomen tulisi pyrkiä mahdollisimman pian uuteen tekniikkaan, DVB-T2-standardiin ja Mpeg-4 pakkaustekniikkaan.

Yhtiön toimitusjohtaja Caspar Berntzen korostaa, että siirtyminen on joka tapauksessa tehtävä, koska kustannukset vain kasvavat, jos asiaa lykätään.

Toimitusjohtajan näkemykset sisältyvät lausuntokokoelmaan liikenne- ja viestinyäviraston asetusehdotukseen taajuualueiden muutoksesta. Asetus tuli laiksi 1. heinäkuuta.

Berntzenin mukaan Suomessa uutta tekniikkaa tulisi käyttää teräväpiirtolähetyksille heti alusta. Samalla tulisi laatia siirtymäsuunnitelma muille televisiokanaville. Tämän suunnitelman tulee pyrkiä toteuttamaan siirtyminen kaikille toimiluvanhaltijoille tasavertaisilla ehdoilla.

PlusTV: Hd-lähetyksiin
ensi vuonna

PlusTV katsoo omassa lausunnossaan, että teräväpiirtolähetykset tulee aloittaa vuoden 2009 syksyllä niin nopeasti kuin kansainvälisen taajuuskoordinoinnin vaatimukset saadaan täytettyä. Tämä vaatii yhtiön mukaan verkko- ja ohjelmistotoimilupaprosessin käynnistämistä vielä vuoden 2008 aikana.

PlusTV:n mukaan tähtäimissä tällä kaikella on, että DVB-T -vastaanottoa käyttävät kotitaloudet olisivat tietoisia tämän tv-jakelutavan tulevista hd-palveluista, - toimilupia hakevat yritykset voivat valmistautua uuden Mpeg4-teknologiaa hyödyntävien toimilupien hakemiseen ja hd-vastaanottimien valmistajat ja maahantuojat voivat
aloittaa valmistautumisen laitekauppaan Suomen markkinoilla.

PlusTV korostaa, että ministeriön tulisi julkistaa hd-toimilupaprosessin suunniteltu aikataulu heti.

Yle: Ratkaisuilla
vaikutus laitehankintoihin

Yleisradio kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, ettei asetusluonnokseen liittyvässä muistiossa ole tarkasteltu lainkaan digitaalisten teräväpiirtolähetyksien standardeihin liittyvää ongelmakenttää ja jakelustandardien kehittymistä (DVB-T2) ja korostaa, että näitä asioita on pohdittava huolellisesti ennen toimilupaprosesseihin ryhtymistä.

Tehtävillä ratkaisuilla on Ylen mukaan myös suora vaikutus kuluttajien laitehankintoihin.

Yleisradio haluaa korostaa vielä sitä, että siirtyminen seuraavan sukupolven teknologiaan edellyttää vapaasti vastaanotettavien lähetysten osalta pitkähköä rinnakkaislähetysajanjaksoa.

Vaikka satelliitti- ja kaapelijakelu toimii veturina siirryttäessä teräväpiirtolähetyksiin, käytännön taajuuspoliittisissa ja toimilupapoliittisissa ratkaisuissa tulee huolehtia siitä, että maanpäällisissä rinnakkaislähetyksissä on riittävä taajuuskapasiteetti, Yle arvioi.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (8)

Huono 0
Pakko lähetää SD lähetyksiä HD rinnalla muuten mummoilla menee boksit vaihtoon.
MOneyMoneyMoney
Ymmärtääkseni Suomessa käytettävä digi-formaatti valittiin vain harvoissa maissa.Sen etu on runsaampi kanava määrä mutta huonompi kuvan laatu.Mukavaa että kaista on nyt hassattu.Yhdysvalloissakin HD-lähetykset saatiin aloitettua vasta 80-luvulla ja SVT:n tavoite naapurissa on että vuoteen 2010 kaikki lähetykset HD-kuvana.
Aina Suomessa osataan sössiä nämä kriittiset ratkaisut. Otetaan vanhentunutta tekniikkaa käyttöön pakolla, joka ei edees lunasta tekemiään lupauksiaan. Mutta onneksi digiboksi ja tv-kauppiailla menee lujaa. Plajonkohan tuli vaalikassaan heiltä "avustuksia"?
janos
Huono 2
Otetaan vanhentunutta tekniikkaa käyttöön pakolla, joka ei edees lunasta tekemiään lupauksiaan.

Ja tämä ongelma ratkeaa sillä että otetaan käyttöön teknologiaa jonka standardia ei ole vielä edes olemassa? Korealaiset eivät saaneet aikaan toimivia digibokseja vaikka nykyinen standardi on fiksattu jo kymmenen vuotta sitten. Nyt sitten pitäisi hetiheti ottaa käyttöön teknologia, jonka standardi on hyväksytty 30.6.2008 ja nyt vasta lähdössä ETSIin vahvistettavaksi. Jos kuitenkin annettaisiin laitevalmistajille pari vuotta aikaa saada koneet toimimaan?
TimoH
Ainut syy otaa DVBT-2 standarti on sen tarjoamat suojausominaisuudet ei mikään muu. Käyttäkää järkeä ja tuokaa sellaisia HD-kanavia joita voi katsoa haluamallaansa HD.laitteella.
Jksu
Ymmärtääkseni Suomessa käytettävä digi-formaatti valittiin vain harvoissa maissa. Mukavaa että kaista on nyt hassattu.
Suomessa on käytössä aivan sama DVB-T-standardi kuin muissakin Euroopan maissa ja monessa Euroopan ulkopuolisessakin maassa. Ei siihen aikaan kun periaatepäätös digitaalisesta tv:stä tehtiin ollu mitään parempaakaan standardia olemassa.
Sen etu on runsaampi kanava määrä mutta huonompi kuvan laatu.
DVB-T:n kuva voi olla aivan yhtä hyvää tai huonoa kuin millä tahansa muulla standardilla. DVB-T ei itse asiassa välitä siitä missä formaatissa ja millä resoluutiolla kuva on vaan sillä voi yhtä hyvin lähettää HD-kuvaa kuin nykyistäkin. Käytössä oleva MPEG2-videostandardi alkaa sitä vastoin olla tänä päivänä vanhentunut (vaikka sekin tukee HD-resoluutioita) mutta se oli paras olemassa oleva kun periaatepäätös digiin siirtymisestä tehtiin yli kymmenen vuotta sitten. Tuo runsaampi kanavamäärä -> huonompi kuvanlaatu koskee ihan samalla tapaa kaikkia televisiostandardeja ja itse asiassa mitä tahansa digitaalista mediaa. Kanavanipussa on X megabittiä kaistaa ja mitä useamman kanavan siihen survoo sitä pahempi on yksittäisen kanavan laatu. Aivan sama kuin että sinulla olisi 4 GB muistilla oleva mp3-soitin ja mitä useamman biisin siihen survot sitä heikommalla laadulla ne täytyy pakata.
Yhdysvalloissakin HD-lähetykset saatiin aloitettua vasta 80-luvulla
Ensimmäinen yhdysvaltalainen HD-koelähetys alkoi 6.4.1997, ensimmäiset HD-boksit tulivat myyntiin 1998 ja HDTV on yleistynyt vasta 2000-luvulla.
ja SVT:n tavoite naapurissa on että vuoteen 2010 kaikki lähetykset HD-kuvana.
SVT:llä on tavoitteena aloittaa rinnakkaiset HD-lähetykset vuonna 2010. Tällä hetkellä toimiva SVT HD on periaatteessa vain määräaikainen testikanava kuten BBC HD. Kokonaan HD:hen siirrytään (eli rinnakkaiset digitaaliset SD-kanavat suljetaan) aikaisintaan 2015.
Jack Bauer
Huono 1

jack oot mun idoli... harmi vaa ettei tässä jaksossa pyssyt heilunu :)
Huono 1
Kehittäisivät nyt niitä ip-ratkaisuja nopeasti. TV on joka tapauksessa ip-pohjaista 5 vuoden kuluttua, joten nokka pitäisi jo kääntää.
Jame
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Kolme vuotta sitten

Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon

11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.

.