Kunnon tv-kuva langattomasti 200 asuntovaunuun

Asuntovaunussakin voi katsella hyvää tv-kuvaa.
Kuva: Pipsa Matikka / Lehtikuva
18.7.2008 08:03 Äänekoskella sijaitseva 200 asuntovaunun leirintäalue, SF Caravan Lintulahti, sijaitsee kauniisti järven rannalla. Alueen haasteena olivat matalasta sijainnista ja maastoesteistä aiheutuvat television näkyvyysongelmat.
Leirintäalueiden palvelutasoa halutaan parantaa ja keskeisimpinä tekijöinä ovat tietoliikenneyhteydet ja televisionkatselumahdollisuudet. Netti halutaan saada toimimaan ja televisio näkymään ilman ovien tai ikkunoiden kautta vedettäviä kaapeleita.
- Aiemmin televisio ei näkynyt muuten kuin siirtämällä antenni vaunun ulkopuolelle tai laskemalla se maahan. Myös televisiokuvan laadussa esiintyi häiriöitä. Pientehotoistimen lisäksi parannusta kuvaan on nyt tuonut myös digiaika, SF Caravan Lintulahden puuhamies Erkki Kettumäki kertoo.
- Lintulahden vanha kaapelijärjestelmä, jossa signaali siirrettiin maan alla, ei toiminut. Ainoa järkevä ja kustannusten kannalta paras vaihtoehto oli pientehotoistin. Kysyntä pientehotoistimille sekä langattomalle laajakaistalle on vilkasta vapaa-ajan viettokohteissa, insinööri Tuomo Turunen Keski-Suomen Antennipalvelusta toteaa.
Hyvää palautetta
karavaanareilta
Koska asuntovaunu ja -autovalmistajien varusteet eivät vastaa kiinteiden asuntojen antennijärjestelmiä, ei niillä aina saa vastaanotettua televisioasemien lähetyksiä suoraan. Vaunuantennien vahvistukset eivät useinkaan riitä. Lisäksi antennit sijaitsevat usein matalalla, mikä sekin heikentää vastaanottomahdollisuuksia.
Pientehotoistinjärjestelmän avulla televisiolähetykset voidaan ottaa asuntovaunuissa ja -autoissa vastaan langattomasti – ilman korkeita mastorakennelmia, jotka karavaanarit joutuisivat paikkaa vaihtaessaan aina purkamaan ja kokoamaan uudelleen.
Lintulahden pientehotoistinjärjestelmä oli ennakkoselvitykset mukaan lukien valmis viikossa, ja se toimii nyt moitteettomasti koko alueella. Viranomaisten lupaprosessiin on Turusen mukaan hyvä varata neljästä kuuteen viikkoa. Pientehotoistimet toteutetaan aina kohteen erityispiirteiden mukaan.
- Lintulahdessa ratkaisuun ollaan oltu tyytyväisiä. Vaunuilijoilta on tullut positiivista palautetta. Ilman pientehotoistinta kuva ei olisi näkynyt ollenkaan. Keski-Suomen Antennipalvelun toiminnalle antaisin kymmenen pistettä, sanoo projektissa alusta asti mukana ollut Kettumäki.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Pointsec tuplasi voittonsa ja vaihtonsa
09.02.2007 Mobiiliin tiedonsalaukseen erikoistunut Pointsec tuplasi viime vuonna liikevaihtonsa 63,9 miljoonaan edellisvuoden 32 miljoonasta eurosta. Myös voitto verojen jälkeen nousi 10 miljoonaan edellisvuoden 4,9 miljoonastaa eurosta.
Kolme vuotta sitten
Madonna-lipunmyynnin hässäkkä närkästytti
09.02.2009 Madonna-konsertin kaikki 80 000 lippua myytiin loppuun aamupäivän aikana. Myynti ei sujunut ongelmitta. Esimerkiksi R-kioskeista vain osa onnistui myymään lippuja.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- "Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään 20:05
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e













Kommentit (2)
Ei muuten mutta kyllä suurin osa ihmisistä toistaa samoja toimintoja lomalla (ja vaunuillessa) kuin kotonakin, lukuun ottamatta tietysti työssäkäyntiä.
Suhdeluku vaan muuttuu ajankäytössä (tosin tuskin wc-käyntien osalta :-)