Front 242 esiintyy vihdoinkin Suomessa
21.7.2008 11:27 (päivitetty 12:44) Belgialainen elektronisen musiikin pioneeriyhtye Front 242 saapuu keikalle Helsingin Kaapelitehtaalle lokakuussa osana Alternative Party -demoscene-tapahtumaa.
Viime vuoden tähtivieraana oli Leisure Suit Larry -pelin kehittäjä Al Lowe, joka puhaltaa toisinaan myös saksofoniin. Ensi lokakuussa Alternative Party täyttää kymmenen vuotta, ja esiintymään on saatu varmistettua Front 242 - bändi, joka ei ole koskaan aikaisemmin käynyt Suomessa.
Yhtye saapuu Suomeen täydellä kokoonpanolla eli mukana ovat Daniel B., Patrick Codenys, Jean-Luc de Meyer, Richard 23 ja Tim Kroker.
Partyjen haastattelema Front 242:n Patrick Codenys on ollut mukana heti bändin alkuajoista lähtien vuodesta 1983 ja kertoi kaikkien olevan innoissaan Suomen keikasta.
- Konsertti tulee olemaan haaste, koska kohtaamme ensimmäistä kertaa suomalaiset - jotka edelleen ovat mysteeri joillekin muille eurooppalaisille, Codenys sanoi.
Codenys myös totesi, että Suomi on yksi niistä harvoista Euroopan maista, joissa Front 242 ei ole vielä esiintynyt.
Päivitys klo 12.47: lisätty vahvistus bändin kokoonpanosta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta
28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.
Kolme vuotta sitten
Vantaa tippui verkosta
28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (2)
At Alternative Party they will throw a full concert with a live drummer, VJ and special emphasis on the synchronisation of images and sound. They will play an intelligent, dancable set of inspiring pieces of soundscapes with a strong physical presence.