Ruotsi, Viro ja Ranska ajoivat Suomen ohi iptv:ssä

Ip-televisio toimii jo Suomessa, mutta käyttäjämäärät ovat vähäisiä.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
21.7.2008 12:29 Tuoreiden EU-tilastojen mukaan Suomi on internetin kautta toimivassa ip-televisossa jälkijoukoissa. Maame ohi ovat muun muassa karauttaneet Ranska, Hollanti, Ruotsi ja Viro. Myös satelliittivastaanotto on heikoilla Suomessa.
Euroopassa määrällisesti eniten ip-television käyttäjiä on Ranskassa. Myös esimerkiksi Virossa ja Alankomaissa ip-television suhteellinen osuus on jo merkittävä. Useimmissa maissa iptv:n käyttö on kuitenkin toistaiseksi hyvin vähäistä, mutta nopeiden internet-yhteyksien yleistyessä myös iptv:n odotetaan yleistyvän.
Suomessa ip-tv:n osuus on Euroopan komission laskelmien mukaan 0,1 prosenttia, kun se on Hollannissa 7,0 prosenttia, Ranskassa 6,5, Virossa 6,5 ja Ruotsissa 1,9 prosenttia.
Satelliittivastaanoton suosio on suuri Saksassa ja Iso-Britanniassa, mutta missään tarkastelussa mukana olevista maista se ei ole yleisin vastaanottotekniikka
Suomessa on satelliittivastaanoton osuus 6,8 prosenttia, kun vastaava prosenttiluku oli Saksassa 45, Britanniassa 35,5, Hollannissa 33,7, Ruotsissa 26,1 ja Ranskassa 21,4
Maanpäällisen TV-verkon välityksellä ohjelmia ensisijaisesti vastaanotetaan Tanskassa, Tsekin tasavallassa, Ranskassa,
Slovakiassa, Virossa, Iso-Britanniassa ja Suomessa.
Kaapelitelevisioverkko on yleisin vastaanottotekniikka Unkarissa, Ruotsissa, Saksassa ja Hollannissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin
11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (20)
TV-kaista on muuttanut ainakin meillä katselutottumuksia ihan urakalla. Lapset saa ajoissa nukkumaan, matkalle tai mihin vain kun tietävät että 'kaikki ohjelmat' ovat tallessa palvelussa, eikä jatkuvaa digiboksin ohjelmointia tarvitse. Nyt istuu topfield ihan yksin nurkassa, kun tv-kaista puskee läppäristä ja ps3:sta läpi ihan urakalla. Hieno palvelu.
Nyt taidat puhua jostakin muusta kuin IPTV:stä.
Omaan kerrostalooni saa jopa 1Mbps yhteyden järkevään hintaan, eli alle 30e.
Omaan kerrostalooni saa jopa 1Mbps yhteyden järkevään hintaan, eli alle 30e.
Itsellä omaan kerrostaloon 33€ 1Mbps ja vielä sonera. :|