Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kesto yksi tunti

Ubuntu Suomi kutsuu virtuaalibileisiin

Kuva: Pekka Sakki / Lehtikuva

22.7.2008 15:09 Linux-käyttöjärjestelmä Ubuntun käyttäjät kohtaavat ensi sunnuntaina virtuaalitapahtuman merkeissä, jonne tervetulleita ovat kuitenkin kaikki käytettävästä teknologiasta riippumatta.

Ubuntu Suomen mukaan virtuaalitapahtuma pidetään Unikeonpäivänä 27.7. kello 13-14. Vierailemalla yhteisön järjestämässä tapahtumassa, ilmaistaan samalla toive teknologiasta riippumattomien palveluiden yleistymiselle.

Samalla esitetään toivomus, etteivät käytettävät teknologiat asettaisi rajoituksia digitaalisten perusoikeuksien toteutumiseen.

Osallistumiseen riittää vierailu osoitteessa http://virtuaali.bileet.be tai kotimaisella sivustolla http://forum.ubuntu-fi.org/ eikä se vaadi kirjautumista. Tapahtumassa on mukana chat- ja karttapalvelu, jotta kävijät voisivat vaihtaa ajatuksia, kysyä Linuxista ja nähdä, mistä päin kukin saapuu.

Foorumilaisten ennätysyritys

Idean isä esiintyy nimimerkillä 'Sorkkarauta'. Hän esitti ajatuksen virtuaalitempauksesta niinkin äskettäin kuin heinäkuun alussa, mutta se ei hänen mukaansa tarkoita, että bileisiin ei ehdittäisi kunnolla valmistautua. Venytys olisi saattanut aiheuttaa innostuksen lopahtamisen ennen tapaamista.

Bileiden kesto on rajattu tuntiin, koska osana tapahtumaa yritetään myös uutta yhtäaikaisten foorumijäsenten ennätystä. Edellinen ennätys on viime heinäkuulta, jolloin paikalla oli samanaikaisesti 408 foorumin jäsentä.

Sorkkarauta kuitenkin uskoo palvelimen kestävän.

- Ja tuleehan siinä samalla vähän kuormitustestaustakin tähän verkkoyhteisömme palveluun, hän mainitsee.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (9)

Huono 0
Onkohan paikanpäällä tarjoilua, vai pitääkö tuoda omat juomat?
tux
Edelliseen kommenttiin viitaten, BYOB.

Toivottavasti bileisiin tulee myös naisia.
Nerdqvist
Edelliseen kommenttiin viitaten, BYOB.

Toivottavasti bileisiin tulee myös naisia.

toiveajattelua
Huono 2
Täytyypä käydä tsekkaamassa. :)
Kuollakseen elossa
Huono 3
Toi kuva on jotenkin aika gay.
7
Huono 3
Ilmaista tarjoilua on, mutta se pitää löytää...
ripa
Huono 1
ei bilettäminen tästä enää helpommaksi tule...
ripa
Koska tässä jutussa ei ole iPhonea mainittu, mainitaan se nyt tässä....
ihmettelijä
Huono 0
Virtuaaliavec mukana ainakin minulla...
Erkki Junkkarinen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.