Euroopan luomuaiheinen nettisivusto myös suomeksi

Kanoja Erja ja Kimmo Forsblomin luomukanalassa Porvoossa.
Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
29.7.2008 11:08 Euroopan komissio julkaisi viime viikonloppuna Belgian Libramontissa pidetyillä maatalousmessuilla luomutuotantoon keskittyvän nettisivuston.
Sivusto on tuotettu osana luomutuotannon kehittämiseen liittyvää toimenpideohjelmaa, ja komission mukaan sen tavoitteena on lisätä tietoutta luomutuotannosta Euroopan unionissa.
Komission mukaan sivuston ja sitä kautta löytyvän materiaalin avulla lisätään toimijoiden ja kuluttajien tietoisuutta luomuelintarvikkeista ja edistetään eurooppalaisen luomulogon tunnistettavuutta. Luomutuotannon perusteet kerrotaan tiiviisti yleistieto-osuudessa. Sivuilla voi myös tutustua luomuasetuksen yksityiskohtiin.
Sivustosta on tehty yhteensä 22 kieliversiota. Suomenkielinen sivusto löytyy osoitteesta: http://ec.europa.eu/agriculture/organic/organic-farming_fi
Myös ruokaohjeita
löytyy sivuilta
Kaikki sivustolta löytyvä materiaali on ilmaista ja toimijoiden vapaasti käytettävissä luomutuotantoon liittyvässä tiedottamisessa. Sivuston pääkohderyhmänä ovat kuluttajat, joille sivuilta löytyy erilaisia esitteitä niin luomutuotannon perusteista kuin ruokaohjeitakin.
Lisäksi sivustolla on aineistoja, joiden avulla vastataan erilaisten kohderyhmien tarpeisiin. Esimerkiksi opettajat löytävät sivustolta oppilaille suunniteltua materiaalia kuten muistipelejä ja sarjakuvia. Tiedotusvälineiden käyttöön sivustolta löytyy kuva- ja äänimateriaalia luomuaiheisten uutisten elävöittämiseen. Luomutuotteita tarjoavat myyntipaikat voivat tulostaa tai painattaa julisteita ja kortteja, joilla luomutuotteiden valikoimaa voi tuoda esiin.
Tämän vuoden lopulla ja ensi vuoden aikana sivustolle tuotetaan vielä uutta videomateriaalia ja kuvapankkia täydennetään. EU:n uuden luomuasetuksen astuessa voimaan ensi vuoden alusta, sivustolle tehdään osionsa myös vesiviljelystä luomumenetelmin ja luomuviinin valmistuksesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Enisa haluaa kestävämmän internetin
28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- » Taloussanomat.fi