Kännykkäkuvaaja voi päästä Mike Figgisin elokuvaan

Materiaalit toimitetaan Sony Ericssonin uudella C902 Cyber-shot-puhelimella Mike Figgisille.
31.7.2008 12:06 Leaving Las Vegas -elokuvan ohjannut Mike Figgis luo yhdessä Sony Ericssonin kanssa elokuvan, joka sisältää ainoastaan yksityishenkilöiden matkapuhelimillaan keräämää materiaalia. Osapuolten mukaan kilpailu roolijaosta alkaa heti, ja lopputulos nähdään Raindance-festivaaleilla Lontoossa.
Sony Ericsson kertoo, että Life Captured -elokuva haastaa kisaan kaikki harrastevalokuvaajat ja myös muut, jotka haluavat jakaa elämäänsä kännykkäkuvien kautta.
Kuvista laaditaan storyboard (juonitaulu), johon kuka tahansa voi osallistua kilpailun kotisivuilla.
– Elokuvan tekeminen yksityishenkilöiden kuvista on suuri haaste. Innostuin kuitenkin heti Sony Ericssonin kunnianhimoisesta tavoitteesta näyttää eri maista kotoisin olevien ihmisten elämästä puoli, jota ei ole ennen nähty, sanoo ohjaaja Mike Figgis.
Sen jälkeen kun kaikki kilpailun juonitaulut on tarkastettu, Figgis valitsee voittajan jokaisesta kilpailuun osallistuneesta maasta. Tämän jälkeen voittaja saa Figgisiltä henkilökohtaisen toimeksiannon kuvamateriaalin työstämistä varten.
Voittajalla on neljä viikkoa aikaa toimittaa materiaalit Sony Ericssonin uudella C902 Cyber-shot-puhelimella Figgisille, joka koostaa lopullisen elokuvan. Ohjaaja tulee nimittämään viisi Outstanding Achievers -voittajaa, jotka palkitaan kahden hengen VIP-matkalla ensi-iltaan Raindance-elokuvafestivaaleille Lontooseen lokakuussa 2008.
Ensimmäinen kilpailun vaiheista ratkaistaan elokuun lopussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Enisa haluaa kestävämmän internetin
28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- » Taloussanomat.fi