Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
IFPI myönsi virheensä

Travis antaa bloggaajan jakaa bändin kappaletta

Ilmaisen musiikin jakaminen netissä on toisinaan hankalaa eri instanssien välisen tiedotuspuutteen takia.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

1.8.2008 12:14 Indiebändi Travis nousi puolustamaan bloggaajaa kansainvälistä musiikintekijöiden etujärjestö IFPI:tä vastaan. IFPI uhkasi bloggaajaa oikeustoimilla.

Yhdysvaltalaisen SoMuchSilence-musiikkiblogin ylläpitäjä Kevin löysi toukokuussa kappaleen Travis-bändin tulevalta levyltä Ode to J. Smithiltä.

Bloggaaja päätti pistää kappaleen jakoon, koska Travisin päämies Fran Healy oli jo aiemmin kannustanut ihmisiä jakamaan kappaletta, piratismia käsittelevä uutissivusto TorrentFreak kertoo.  

Heinäkuussa bloggaaja yllättyi, kun äänitealan etujärjestö IFPI lähestyi häntä postitse. Järjestö ilmoitti hänen loukkaavan tekijänoikeuksia jakamalla kyseistä kappaletta.

Bloggaaja päätti ottaa tiedoston pois jaosta viestin perusteella ja aikoi jättää asian siihen. Organisaatio lähestyi myös sivun palvelintarjoajaa, joka puolestaan ilmoitti bloggaajalle, että kappale tulisi poistaa jaosta.

IFPI ei kuitenkaan ottanut yhteyttä bändiin aiheesta, TorrentFreak kertoo.

Bloggaaja päätti ottaa asiasta vielä yhteyttä suoraan bändiin ja saikin Fran Healyltä vastauksen. Siinä Healy ilmoitti sallivansa kappaleen jakamisen ja kiitti Keviniä kappaleen jakamisesta, koska bändi itse ei antanut kappaletta radioon.

Bändin yhteydenoton jälkeen IFPI otti yhteyttä vielä bloggaajaan aiheesta.

IFPI totesi syytöksen olleen väärä ja perusteli virheen tapahtumista sillä, että tekijänoikeuksia loukkaavaa materiaalia on jaossa hyvin paljon. Järjestön mukaan aina ei ole selvää, mitkä kappaleet ovat luvallisesti jaettavissa.

Bloggaaja kertoi TorrentFreakille helpottuneensa siitä, että IFPI myönsi virheensä. Hän olisi kuitenkin halunnut vielä anteeksipyynnön turhasta syytöksestä.

Bloggaajan mukaan tällaisissa kysymyksissä on selkeästi havaittava aukko eri instanssien välillä, mikä hankaloittaa asioita. 

Jutun kirjoitti: Hannu Nokso-Koivisto

Hannu Nokso-Koivisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
"IFPI totesi syytöksen olleen väärä ja perusteli virheen tapahtumista sillä, että tekijänoikeuksia loukkaavaa materiaalia on jaossa hyvin paljon. Järjestön mukaan aina ei ole selvää, mitkä kappaleet ovat luvallisesti jaettavissa."

Eli siis: "Emme ole ihan varmaa onko tämä kiellettyä mutta koska heiltä on tullut levy niin kai se on kiellettyä. Parempi vaan haastaa oikeuteen sillä asian tarkistaminen veisi ainakin 10 minuuttia."
anonyymi
Huono 1
Tekijänoikeuden loukkaus on ns. asianomistajarikos, myös USA:ssa, eli TO-järjestöjen pitää selvittää jakamisen luvallisuus ensiksi tekijänoikeuden haltijalta ennenkuin alkavat heitellä kirjeillä muihin suuntiin tyyliin "haulikolla parveen, kyllä joku osuu"

Noh, kuoppa senkun syvenee ...
J-P Laine
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron

28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.


Kolme vuotta sitten

Enisa haluaa kestävämmän internetin

28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.

.