Anonymous kerää rivejään Skientologiakirkkoa vastaan

Tom Cruisen kiistelty video, jossa hän selvittää uskomuksiaan, sai Skientologiakirkon vaatimaan videon poistamista nettisivuilta. Tämä herätti Anonymous-ryhmän protestit kirkkoa vastaan.
5.8.2008 13:40 Netissä toimiva Anonymous-ryhmä kerää rivejään uuteen protestivaiheeseen Skientologiakirkkoa vastaan. Löyhästi yhteen sidottu ryhmä on kuluneen puolen vuoden aikana osoittanut mieltään skientologeja vastaan eri tavoin.
Anonymous-ryhmän edustaja kutsuu YouTubessa perjantaina julkaistussa videossa Skientologiakirkkoa vastaan suunnatun protestiliikkeen entisiä jäseniä palaamaan hankkeeseen. Edustaja kehottaa vaihtamaan taktiikkaa hienovaraisemmaksi ja järkyttävämmäksi.
Alkujaan 4chan-kuvapalstan satunnaiskuvaosio /b/:n käyttäjistä syntynyt ryhmä on osoittanut mieltään eri tavoin kirkkoa vastaan ympäri maailmaa.
Project Chanology -hankkeen alkuvaiheessa ryhmä osoitti mieltään muun muassa Skientologiakirkon toimistojen edessä. Mielenilmauksiin osallistuneet salasivat henkilöllisyytensä V niin kuin verikosto -elokuvan tyylisillä Guy Fawkes -naamareilla.
Ryhmä on myös hyökännyt Skientologiakirkon-sivuille palvelunestohyökkäyksillä sekä soittaneet pilapuheluita kirkon toimistoihin.
Protestiliike alkoi, kun Skientologiakirkko koitti pakottaa nettisivustoja poistaman kiistellyn videon sivuiltaan. Videolla esiintyy kirkon kuuluisimpiin jäseniin kuuluva filmitähti Tom Cruise, joka selittää suhdettaan skientologiaan.
Ryhmä hyökkää kirkkoa vastaan ja syyttää sitä kritiikin vaientamisesta sekä skientologien taloudellisesta hyväksikäytöstä.
Videolla Anonymous-ryhmän edustajana itseään pitävä toteaa protestihankkeen pilaantuneen, koska siihen osallistui vain tiettyjen erikoisryhmien etuja ajavia tahoja. Edustaja pyytää alkuperäisiä Anonymous-ryhmän jäseniä palaamaan hankkeeseen.
Videossa varoitetaan Skientologiakirkon johtajia siitä, että hanke tulee etenemään kolmanteen vaiheeseensa 8. elokuuta.
Uusia taktiikoita kirkkoa vastaan protestoijat eivät videolla paljasta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat
28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (9)
Hyvä hyvä.
Tarinat on mielestäni yhtä uskottavia kuin raamatussa tai koraanissa! puhutaan että ihmisiä aivopestään scientologiassa, mutta mitä tekee nämä samat ihmiset lapsilleen, laittavat pyhäkouluihin ja päiväkerhoissa aloitetaan jo uskonnon "istutus" mieleen.
Rahastuksesta ei voi ees lähtee väittelemään ihmiset jotka maksavat kirkollisveroa vähän niinkuin automaattisesti, ei tarvi ees lompakkoo avata niin sinne almuja taas kirkkojen kassaan kilahtaa!
En pidä scientologiaa minään erityisen pahana kuettajana, siellä on vaan papit, rabit ja paavit vähä peloissaan ku joku muu tulee heidän apajilleen!
1. Do not talk about /b/.
2. Do NOT talk about /b/.

oletko koskaan ajatellut sivistyksen sievää pakettia, joka ajetaan stanuna kupoliisi jota et koskaan ole ajatellut että pitääkö se paikkansa. kirjanopetellut ja sitä siteeraat. tutki vaikka fossiileja, syynsä kivelläkin on..
Skientologian toiminta monissa maissa täyttää taloudellisen huijauskuvion tuntomerkit. Lainsäädäntö ei länsimaissa takaa nimellisesti uskonnolliselle järjestölle erivapautta rikkoa lakeja. Skientologit mm. vastustavat avoimesti psykologiaa, psykiatreja ja mielenterveystyötä, väittäen skientologian oppien olevan ainoa apu mielisairaille. Kultin jäsenille ne ovat ainoa hyväksytty keino, ja tämä on johtanut useisiin kuolemantapauksiin.
Mitä enemmän skientologian historiaa ja nykyistä toimintaa kaivelee, sitä enemmän todistettuja ja epäiltyjä rikoksia löytää. Suomessa toiminta on vähäistä, koska sen kasvu sattui aikoinaan tyrehtymään alkuunsa mm. nolojen paljastusten vuoksi, joten kovin moni suomalainen tuskin tuntee montaa skientologia eikä siis koe tähdelliseksi murehtia tuntemattomien ulkomaalaistenkaan ongelmia. Jossain on kuitenkin mätää, ja tuo anonyymi liike yrittää tuoda sen päivänvaloon.
1. Do not talk about /b/.
2. Do NOT talk about /b/.
Nuokin säännöt koskivat alunperin vain raideja.
2. Do NOT talk about /b/.
Nuokin säännöt koskivat alunperin vain raideja.
The rules of the internet are the rules of the internet. When you are in the internet you obey the rules.