Televisioita riittää, mutta hd-virittimiä ei

Pekingin olympialaiset alkoivat näyttävillä ilotulituksilla. Kisat ovat näytön paikka myös television teräväpiirtolähetyksille.
Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
8.8.2008 17:07 (päivitetty 17:30) Olympialaiset ovat houkuttaneet hd-kanaville uusia asiakkaita. Vaikka hd-tasoisia televisioita myydään paljon, hd-tasoisia digivirittimiä on markkinoilla vasta vähän.
Pekingin olympialaiset ja teräväpiirtolähetykset ovat houkuttaneet uusia asiakkaita Elisan Saunavisio-palvelulle, kertoo Jyrki Suutari, joka Elisalla vastaa Saunavision liiketoiminnasta.
– Tilaajamäärät ovat kasvaneet kesän lopussa, ja olympialaiset ovat olleet yksi porkkana, Suutari kertoo.
Saunavision markkinointikampanjoissa on heinäkuussa keskitytty hd-sisältöön ja olympialaisiin. Saunavisio välittää Ylen hd-lähetystä.
– Asiakkailla on selvää kiinnostusta teräväpiirtoon, sillä hd-tasoisia televisioita on paljon, mutta tarjonta on rajallista.
Kaapelioperaattori Welhon kautta olympialaisia voi hd-tasoisesti seurata Eurosportin lisämaksullisella kanavalla. Tv- ja internetpalveluista vastaava johtaja Jarno Haikonen kertoo, että mielenkiintoa hd-kanavia kohtaan on ollut niiden julkistuksesta saakka viime keväänä.
Kaapelin kautta hd-kuvaa olympialaisista välittävät myös DNA ja Lumo-tv:n yhdeksän jäsenyhtiötä.
Kaapeliverkon hd-virittimiä
on tarjolla vain muutama
Hd ready- ja Full Hd-televisioita on myyty jo paljon. Hd-kanavia on kuitenkin vasta muutama.
Suurin ongelma on kuitenkin varsinaisten hd-virittimien puute. Vaikka television näyttö on hd-tasoinen, ei hd-tasoista kanavaa pysty katsomaan ilman hd-tasoista viritintä.
– Hd-tasoisia digibokseja saa tällä hetkellä vain operaattorien vuokralaitteina, toteaa Haikonen Welholta.
Cable ready hd -virittimien tekniset määritykset ovat valmistuneet, mutta laitevalmistajat ovat vasta aloittamassa näiden valmistuksen.
– Laitteita saadaan todennäköisesti syksyn aikana, Haikonen sanoo.
Digita lähettää pääkaupunkiseudulla maanpäällisessä verkossa Ylen hd-kuvaa olympialaisista.Tämän vastaanotto onnistuu esimerkiksi joillakin tietokoneeseen usb-portin kautta liitettävillä virittimillä. Tietokoneesta hd-tasoisen kuvan siirtäminen televisioon on kuitenkin haastavaa.
Joissakin kaupoissa olevissa hd-televisioissa on kuitenkin jo sisäänrakennettu hd-tasoinen kaapeliviritin. Hd-tasoisia tallentimella varustettua digibokseja ei ole.
Digitoday, kuten myös Welho, kuuluvat samaan SanomaWSOY-konserniin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (30)
Ja kaikki ne menevät uusille siinä vaiheessa, kun DVB-T2 -standardi otetaan käyttöön tulevaisuudessa ja näillä nykyisillä HD-virittimillä ei näykään enää uuden standardin HD-materiaali.
Voi sitä itkun määrää taas silloin...
Ei uskalleta sanoa mitään "virallista" standardia koska silloin ihmiset hankkisivat ajanmukaiset (kuten virossa) olevat digitv boksit.
Siksi niitä bokseja ei ole, koska maahantuojat eivät uskalla hankkia bokseja kansalle ja digimunauksen päättäjät pitävät nykyisen mpeg2:n aikakautta yllä mahdollisimman kauan. Tällä paikataan vai sitä että täydellistä epäonnistumista.
Ehtii DVB-T5 tulla ennen kuin päästään mpeg2 aikakaudesta...
-HUMAX iCord HDTV
-DREAMBOX DM800-C HD PVR ready
-HUMAX iCord HDTV
-DREAMBOX DM800-C HD PVR ready
Dreambox on paras HDTV-boksi mutta arvaappa mitä mieltä operaattorit on siitä... erityisesti c anal digital
Ei, vaan bokseja ei ole siksi, ettei DVB-T2 -standardia ole vielä lyöty lukkoon eli kukaan ei luonnollisestikaan valmista bokseja. En näe epäonnistumista tässä asiassa.
Sinä sen sijaan ilmeisesti haluaisit edelleen nauhoitella ohjelmia videonauhurilla, jos nykyinen digi-TV on mielestäsi turha välivaihe ja DVB-T2 ei ole vielä lähimainkaan täällä?