Langaton tv-sisäverkko tunkeutuu kerrostaloihin

Langaton tv-sisäverkko sopii, kun uusitaan vanhoja yhteisantenniverkkoja.
15.8.2008 12:22 Digitan mukaan useimpiin kerrostalokiinteistöihin voidaan rakentaa langaton tv-sisäverkko. Se tekee antennirasioista ja -johdoista tarpeettomia ja tuo vapautta television sijoitteluun.
Digitasta kerrotaan, että langaton tv-sisäverkko on hyvä vaihtoehto vanhan yhteisantenniverkon digikelpoistamiselle. Yhtiön mukaan se on erityisen toimiva ratkaisu suuremmissa kiinteistöissä, joissa vanhan jakoverkon kunnostaminen olisi muuten hankalaa tai kallista tai silloin kun halutaan välttää näkyviin jääviä kaapeliasennuksia.
- Käytännössä tämä merkitsee asukkaille suurempaa vapautta television sijoittamisessa asuntoon, kun ei olla enää riippuvaisia antennirasioista ja johdoista. Nykyään moni katsoo televisiota mielellään muuallakin kuin olohuoneessa, toteaa Digita Infon neuvontapäällikkö Alpo Siitonen.
Sopivuus arvioitava
tapauskohtaisesti
Siitosen mukaan langattoman tv-sisäverkon sopivuus on aina selvitettävä tapauskohtaisesti. Ennen verkon rakentamista kohteessa on tehtävä tarpeelliset suunnitelmat ja testit. Langattomassa tv-sisäverkossa hyödynnetään radioaaltoja ja siksi sen rakentamiseen tarvitaan myös lupa Viestintävirastolta.
Parhaiten langaton tv-sisäverkko sopii suuriin taloyhtiöihin eli sellaisiin, joissa on vähintään noin 15 huoneistoa rappukäytävää kohden. Erityisen hyvin langaton tv-sisäverkko sopii tiilirakenteisiin ja paikallaan valettuihin kiinteistöihin, joissa rakennusvaimennus on pienempi kuin esimerkiksi teräsbetonirakennuksissa. Ratkaisu sopii hyvin myös arvokiinteistöihin, joissa on pinta-asennusrajoitteita. Tällaisissa kohteissa langaton vaihtoehto on usein myös edullisempi ratkaisu kuin vanhan yhteisantenniverkon kunnostaminen digikelpoiseksi, kertoo Siitonen.
Digitan mukaan langattoman tv-sisäverkon toiminta perustuu niin sanottuun toistintekniikkaan. Järjestelmässä digi-tv-signaalit otetaan vastaan katolla olevalla antennilla ja signaalit vahvistetaan vahvistinkeskukseen sijoitettavalla toistimella. Vahvistetut signaalit syötetään rappukäytävään asennettuun antenniin, joka lähettää signaalit edelleen kiinteistön sisätiloihin. Tämän lisäksi asunnoissa tarvitaan vielä televisiokohtaiset pienet sisäantennit, jotka vastaanottavat rappukäytävässä olevan antennin lähettämät tv-lähetykset.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä 13:35
- Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe 13:08
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa 09:41
- Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria 16:23
- Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään 11:03
- Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä 09:38
- Googlen kirjaskannaus hiertää ministeriötä 15:04
- Lisää
-
266 e
HP Z600 (2 x Xeon E5520, 6 Gt, 500 Gt, Win 7 Professional ja WinXP), keskusyksikkö
-
116 e
HP XW9400 (Opteron 2220, 2 Gt, 250 Gt, WinXP Pro ja Win Vista Business), palvelin
-
89 e
HP RP5700 (Pentium E2160, 1 Gt, 160 Gt, Win XP Embedded for Point of Service), keskusyksikkö
-
87 e
HP RP5700 (Pentium Dual Core E2160, 2 Gt, 250 Gt, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
86 e
HP RP5700 (Pentium Dual Core E2160, 1 Gt, 160 Gt, FreeDOS), keskusyksikkö








Kommentit (5)
Tv
Radio
GSM
Langattomat puhelimat (DECT)
WIFI/Wlan
Mikroaaltouunit
Bluetooth
Telelinkit
Muut langattomat dataverkot
Satelliitti jne
Aina on tuo avaruuden taustasäteily, mutta paljonko ihmisen on tuotettava sitä lisää!?
Radioaktiivista säteilya saamme myös ihan maapallon luonnon taustasäteilynä niin maanpinnasta kuin vaikkapa talosi seinistä.
Radiomagneettinen säteily taas on aivan eri asia kuin radioaktiivienn säteily.
Aivan turhaa räpeltämistä kaiken mailman radiolinkkien kanssa jotka häiritsevät toisiaan ja ovat vielä hyvin rajallisia siirtoteitä.
Tällaisten järjestelmien kapasiteetti on käytetty loppuun parissa vuodessa ja taas alkaa uusi päivitysrumba.
TÄTÄHÄN NÄMÄ KAIKEN MAAILMAN DIGITAT TIETYSTI TOIVOVAT !