Musiikin verkkomyynti Suomessa vain 5 % äänitekaupasta

Nettimusiikin verkkomyynti kangertelee Suomessa.
Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva
15.8.2008 08:30 Digitaalinen musiikin myynti on Suomessa selvästi alle Euroopan keskiarvon, vain noin viisi prosenttia äänitekaupasta kuluttajille, kertoo Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry:n toiminnanjohtaja Arto Alaspää.
– Olemme sähköisen kaupan alikehitysmaa ja maailman vertailussa pahasti jälkijunassa, vaikka meillä on korkea laajakaistapenetraatio ja vahvoja toimijoita sähköisen musiikin tarjoajina. Tähän on osaltaan ollut vaikuttamassa musiikin luvaton verkkojakaminen, kertoo Arto Alaspää.
Alaspää on tyytyväinen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin päätökseen aloittaa keskustelut, joiden tarkoituksena on edistää luovien sisältöjen sähköistä kaupankäyntiä.
Luovia aloja edustava ja piratismivalvontaa tekevä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry ottaa myönteisesti vastaan ministerin ilmoituksen.
– Monissa EU-maissa oikeudenhaltijoiden ja internet-operaattoreiden väliset keskustelut toimenpiteistä, joilla pyritään puuttumaan kulttuurisisältöjen luvattomaan jakamiseen tietoverkoissa, ovat jo pitkällä ja hankkeille on saatu valtiovallan tuki. On hyvä, että keskustelut käynnistetään nyt Suomessakin. Asialla on kiire, toteaa toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.
– TTVK uskoo, että luvattomaan verkkojakamiseen voidaan puuttua tehokkaasti internet-operaattoreiden toimilla ja erilaisilla teknisillä ratkaisuilla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (15)
Milloinkohan nuo ymmärtäväisivät että musiikkibisnestä koskee ihan sama liiketoiminnan perussääntö kuin kaikkea muutakin; jos tuote ei käy kaupaksi on joko tuotteessa tai sen hinnassa vikaa. Asialla on kiire.
Ihan sama milasia verkkoyhteyksien rajoittamista tai muuta kiusaa ryhtyvät harrastamaan, noilla hinnoilla ja ehdoilla en itse ainakaan kuitenkaan ryhdy musiikkitiedostoja verkossa myyvien palvelujen asiakkaaksi. Hyvää musiikkia jaksaa kyllä odottaa sen muutaman päivän jonka CD-levyn saapuminen postin kyydillä ulkomailta kestää.
Pudottakaa DRM-suojaus pois ja tiputtakaa hintaa, niin jopa kauppa lähtisi käyntiin.
Pudottakaa DRM-suojaus pois ja tiputtakaa hintaa, niin jopa kauppa lähtisi käyntiin.
Pudottakaa DRM-suojaus pois ja tiputtakaa hintaa, niin jopa kauppa lähtisi käyntiin.
Musiikin luvaton verkkojakaminen ei ole syy vaan seuraus.
DRM:t pois ja myynti kasvuun!
Onneksi sentään isoin osa suomalaisista ei ole suostu riistoon...
Ei voi kuin ihmetellä yli euron hintaisia kappaleita kun voisivat myydä voitolla 5senttiä/ kpl
Saas nähdä milloin muusikot älyävät myydä kappaleitaan ilman ahneita välikäsiä
The Ground vaikuttaa tarjonnaltaan ihan hyvältä, Equal Dreams periaatteiltaan vielä paremmalta, kun artistille jää leijonaosa tuloista. Toivottavasti kummatkin saavat kunnolla tuulta purjeisiin.