U2:n YouTubeen vuotaneet kappaleet katosivat palvelusta

U2-yhtyeen Bono aiheutti managerilleen harmaita hiuksia huudattamalla kappaleitaan liian kovaa huvilalla, josta ne päätyivätkin YouTubeen.
Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
18.8.2008 13:31 U2-yhtyeen fani nauhoitti viime viikolla yhtyeen päämiehen Bonon Etelä-Ranskan huvilallaan soittamia, vielä julkaisemattomia kappaleita yhtyeen seuraavalta levyltä ja laittoi ne jakoon YouTube-videopalveluun. Nyt kappaleet ovat ilmeisesti kadonneet palvelusta.
Viime viikolla muun muassa Ilta-Sanomat uutisoi tapauksesta, jossa fani sattui kulkemaan U2-yhtyeen Bonon huvilan ohi ja tunnisti laulajan äänen. Tämän jälkeen fani päätti nauhoittaa kännykällään kappaleet ja pistää ne jakoon YouTubeen.
Vuotaneita kappaleita oli lähteistä riippuen joko kaksi tai neljä, ja niiden veikataan olevan U2:n tulevalta No Line On The Horizon -levyltä. Levy on yhtyeen ensimmäinen studioalbumi neljään vuoteen ja se on tarkoitus julkaista marraskuussa.
Uutissivusto The Registerin mukaan kappaleita ei kuitenkaan enää löydy YouTube-videopalvelusta, mikä saattaa lohduttaa yhtyeen manageria Paul McGuinnessia. Hän on tunnettu kriittisyydestään musiikinjakajia kohtaan.
McGuinness on muun muassa esittänyt internet-yhteyden katkaisua tiedostojenjakajille sekä syyttänyt palveluntarjoajia siitä, että nämä antavat kansalle työkalut musiikin varastamiseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (9)
Olivat luvatta jaossa.
Naurettavaa uutisointia Iltikseltä:
" U2-yhtyeen nokkamiestä Bonoa mahtaa harmittaa. Kaksi kappaletta irlantilaisyhtyeen tulevalta levyltä on vuotanut YouTube-palveluun - ja virheestä bändin laulaja saa syyttää vain itseään....Talon ohi kulkenut fani tunnisti laulajan äänen ja keskeliäänä miehenä nauhoitti biisit."
Syyttää saa tätä "näppärää" joka pisti laittomasti jakoon nettiin.
Samalla tietysti kuuluu syyttää matkapuhelinvalmistajia kun mahdollistavat musiikin nauhoittamisen :)
Tuohan kotinauhoitus on ihan sallittua, mutta rikkomus on tuon nauhoituksen warettaminen utubessa.
En ihan kamalasti pohtisi asian laillisuutta vaan miettisin, että onkohan tämä edes totta.
Eiköhän tämä ole ihan tietoinen teko ja hyvää ennakkomarkkinointia. Jos yhtye laittaisi pienen pätkän omille sivuilleen, niin ei se herättäisi näin paljon huomiota.