Olympiakomitea odottaa Ruotsin kurittavan Pirate Bayta

Pirate Bay esiintyi netissä tiistaina lisänimellä "The Beijing Bay".
19.8.2008 11:43 Tukholma - Kansainvälinen olympiakomitea on tuohtunut Pirate Baylle ja vaatii nyt Ruotsin oikeusministeriä estämään kisa-aiheisten kuvatallenteiden nettilevityksen.
Kansainvälisen olympiakomitean mukaan Pirate Bayn käyttäjät levittävät netissä luvatta useita kisoihin liittyviä kuvatallenteita. Komitea odottaakin nyt Ruotsin hallituksen puuttuvan asiaan.
Vaatimuksensa olympiakomitea tuo julki kirjeessä, joka saapui Ruotsin oikeusministeri Beatrice Askille maanantaina. Askin lehdistösihteerin mukaan asia käsitellään, mutta mitä hallitus käytännössä sille tekee tai voi tehdä, on toistaiseksi epäselvää, kertoo sanomalehti Dagens Nyheter.
Olympiakomitea toivoo Ruotsin hallituksen toimivan muun muassa niin, etteivät kuvatallenteet olympialaisten päätösseremonioista leviä netissä vastaavaan tapaan kuin nauhoitteet avajaisista, mainitsee puolestaan Ruotsin Televisio uutisissaan.
Kiinnostuitko Ruotsin tapahtumista?
Kommentit (13)
Anonyymi
Minun silmissä ainakin "kansoja yhdistävän voiman" pisteet rapisee niistäkin vähistä, mitä ne ovat kiinanmielistelyn jälkeen. Saisivat sitten pikkuhiljaa jo selkeyttää yhtiömuotonsa ja listautua pörssiin, että loppuisi tuo olympia-aatteella ratsastaminen, kun selkeästi tavoitteena on maksimoida voitot eikä kohottaa kansallisia tai kansainvälisiä aatteita.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Kumma kun ei soittanut ruotsin hätäkeskukseen ja sanonut että lopettaa toi ku se on laitonta.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Nyt kaikki Eurooppalaiset puolustamaan sananvapauden viimeistä linnaketta.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:40 Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä 14:27
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Intian innovaatiokeskuksen selvitys käynnistyi
23.05.2008 Tekes suunnittelee yhdessä Finpron ja muiden kumppaneidensa kanssa innovaatiokeskuksen perustamista Intiaan.
Taloussanomat
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Japanissa pörssiromahdus 10:26
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- Suomen Pankki harkitsisi lisävaatimuksia pankeille 11:35
- Näin tienataan valtion ammateissa: 1 155–10 525 e/kk 11:07
- Applen myymälät panevat ennätykset uusiksi 07:50
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Etelä-Koreassa pelätään jenin halpenemista – turhaan 09:01
- Vika ratissa – Nissan kutsuu korjattavaksi yli 800 000 autoa 09:17
- » Taloussanomat.fi














