Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Koulu ei uskonut selitystä

Koira söi kotiläksyt

Ei koirille!

25.8.2008 14:07 Ben Parker tiesi, että opettajat olivat kuulleet selityksen aikaisemmin, mutta silti hän joutui kertomaan, että koira söi hänen kotitehtävänsä. Opettajat pyörittelivät silmiään vanhalle selitykselle.

26-vuotias brittimies on palannut ammattikouluun matkusteltuaan Australiassa ja Yhdysvalloissa. Hän on suorittamassa kaksivuotista majoitusalan kurssia, jonka arvostelu tapahtuu sekä kokeiden että kotitehtävien perusteella.

Parkerin englannin ja historian tuhansia sanoja käsittävät kotitehtävät olivat hänen usb-tikullaan ikkunalaudalla, josta kaksivuotias bokseri Ruby nappasi tikun. Koira pureskeli tikun käyttökelvottomaksi. Edes ammattilaiset eivät pystyneet palauttamaan tietoja.

Telegraph-uutissaitin mukaan Parker ei saanut lisäaikaa kotitehtäviensä tekemiseen uudelleen, mutta hän ennätti kuitenkin hätäisesti tehdä sen verran uudelleen, että läpäisi NVQ-kokeet. NVQ (National vocational qualification) on Englannissa käytettävä ammatillinen pätevyyskoe, jolla mitataan työhön liittyvää osaamista.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (16)

Huono 0
seuraavaksi atk-kurssille opettelemaan varmuuskopiointia!
piip
"He took the mangled drive to PC World to see if they could retrieve the lost work, but there was nothing they could do and the drive was thrown away."

Just joo, eli tietojen pelastamista ei ole edes yritetty. Jos noin tärkeitä tietoja katoaa, niin paikallinen Verkkokauppa ei ehkä aivan oikea paikka ole.
Tero K
Koira söi kotiläksyt vai... Lienee aika hidas uutispäivä?
Iskä
Koira söi kotiläksyt vai... Lienee aika hidas uutispäivä?

Eikö koira edes mitään syönyt, pureskeli vain.
Markku
Tämäkö on uutinen?
Ars Peukinen
Huono 2
"He took the mangled drive to PC World to see if they could retrieve the lost work, but there was nothing they could do and the drive was thrown away."

Just joo, eli tietojen pelastamista ei ole edes yritetty. Jos noin tärkeitä tietoja katoaa, niin paikallinen Verkkokauppa ei ehkä aivan oikea paikka ole.

PC World käyttää Ibas:in tietojen pelastamiseen tarkoitettua laitteistoa, joten paikka on hyvinkin voinut olla juuri oikea.
Pro
Tuskin muutamaa lyhyttä esseetä kannattaa ammattimiehellä pelastaa. Näinköhän niitä ylipäätään oli olemassakaan...
MikkoM
Huono 3
"He took the mangled drive to PC World to see if they could retrieve the lost work, but there was nothing they could do and the drive was thrown away."

Just joo, eli tietojen pelastamista ei ole edes yritetty. Jos noin tärkeitä tietoja katoaa, niin paikallinen Verkkokauppa ei ehkä aivan oikea paikka ole.

PC World käyttää Ibas:in tietojen pelastamiseen tarkoitettua laitteistoa, joten paikka on hyvinkin voinut olla juuri oikea.

PC World ei käytä moista laitteistoa. Nimittäin moinen laitteisto maksaa sen verran mitä PC World liikkeessä yleensä on tavaraa. Kaikki Ibasin laboratoriot ovat niin korkealuokkaisia ja operaatiot ovat niin monimutkaisia että sen vuoksi ne hinnatkin ovat taivaissa jo yhden tavallisen muisti-tikun suhteen.

Tietenkin jos PC worldilla sattuu takahuoneessa olemaan puhdasilma-huone kaikkine laboratorio välineistöneen ja varaosia jokaiseen laitteeseen mitä löytyy niin sitten. Tuolloinkin PC World oikeastaan lähettäisi tikun vain Ibasille jos sellainen sopimus on ja Ibas hoitaa asian, nimittäin kaikki lähtee aina Ibasille kun ei niitä laboratorioita ole kuin muutamissa maissa.
Huono 1

Pc World käyttää Ibas:in laitteistoa. Kyseisen toimintamallin tarkemmat tiedot löytynevät vaikkapa hakusanoilla "Ibas tietojenpalautusklinikka". Suorien linkkien sisällyttäminen kommentteihin saattaa olla vastoin verkkolehden käytäntöä, joten jätin ne pois. Myös jos haetaan kyseisten yritysten nimillä, saadaan lisätietoa näiden yhteistyöstä. Kyse ei siis ole puhdaslaboratoriotoiminnasta.
Pro
Huono 7
Kiva että saatiin koirauutisia tänne.. ei hetkinen olikos tämä DIGItoday? Ei muuta, mutta jutussa olisi myös saanut olla Rubyn kuva sekä muutamia ulkoilutusvideoita.

Taisi olla Digitodayn vuoden turhin uutinen..
jessus
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Bill Gates ja Steve Jobs kohtaavat

28.05.2007 Microsoftin hallituksen puheenjohtaja Bill Gates ja Applen pääjohtaja Steve Jobs tekevät harvinaisen yhteisesiintymisen ensi keskiviikkona.

Kolme vuotta sitten

Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin

28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.

.