Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vain Intia jäi

Suosittu sanapeli sulkeutui lähes kokonaan

Vain intialaiset näkevät enää tämän pelilaudan.

26.8.2008 09:47 Facebookin suosikkipeli Scrabulous katosi kaikkialta paitsi Intiasta oltuaan suljettuna jo aikaisemmin Pohjois-Amerikassa.

Pelin katoaminen johtuu tekijänoikeuskanteista, jotka virallisen Scrabble-pelin oikeuksienhaltijat, Hasbro Pohjois-Amerikassa ja Mattel muualla, ovat nostaneet.

Mutta siinä missä Scrabulousin intialaiset tekijäveljekset itse vetivät pelin alas Pohjois-Amerikassa, tällä kertaa asialla oli Facebook, Associated Press kertoo.

Yhteisöpalvelu oli saanut Mattelilta muodollisen vaatimuksen poistaa rikkovaksi katsottu sanapeli, eivätkä veljekset olleet itse ryhtyneet toimiin, Facebook perustelee.

Mattelin vaatimus tuli kuitenkin jossain määrin yllätyksenä, koska aiemmin Mattelin oli ymmärretty odottavan intialaisoikeuden päätöstä asiassa, ja käsittely on vielä kesken.

Intialaisveljesten Scrabulousin tilalle julkaisema Wordscraper-peli on edelleen käytettävissä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.