Tetris-kopio katosi App Storesta
27.8.2008 10:01 Viimeisin Applen App Storesta kadonnut sovellus on ilmainen Tetris-klooni Tris. Tekijä ei usko poistovaateilla olevan perustaa, mutta suostui vedoten ajan ja rahan puutteeseen.
Klassikkopeli Tetriksestä on vuosien varrella nähty jos jonkinmoisia versioita ja viritelmiä. Yhdysvaltain Atlantassa asuva Noah Witherspoon teki oman melko suoran kopionsa pelistä ja sai The Tetris Companyn takajaloilleen.
Witherspoon kertoo asiasta blogissaan. Tetris Company otti yhteyttä Appleen saadakseen pelin pois, minkä tekijä kokee lähinnä pikkumaiseksi pelotteluksi.
- Ongelma on, että olen opiskelija, enkä varakas sellainen, eikä minulla yksinkertaisesti ole aikaa, energiaa taikka voimavaroja käydä tätä taistelua nyt, Witherspoon kirjoittaa.
Aikoo palauttaa pelinsä
ITunesin App Store listaa pelin edelleen, mutta se ei ole nähtävästi enää ladattavissa. Applen käyttäytymistä App Storensa suhteen eri sovellusten katoamisineen on ihmetelty. Mutta Witherspoon tekee selväksi, että hän ei syytä Applea mistään. Yhtiö on ollut kohtelias ja avulias asiassa.
Tapaus muistuttaa enemmän kuin vähän monisyisempää Scrabulous-riitaa, minkä myötä Facebookin suosittu sanapeli vedettiin ensin alas tekijöidensä toimesta Pohjois-Amerikassa ja äsken lähes kaikkialla muuallakin Facebookin toimesta.
Trisin tekijä ei ainakaan blogissaan maininnut korvaavansa peliään riittävästi muunnellulla versiolla, kuten Scrabulousin koodaajat tekivät. Witherspoon toivoo pelinsä vielä palaavan App Storeen, kunhan hän tulevaisuudessa ehtii löytää hyvän tekijänoikeusjuristin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Bill Gates ja Steve Jobs kohtaavat
28.05.2007 Microsoftin hallituksen puheenjohtaja Bill Gates ja Applen pääjohtaja Steve Jobs tekevät harvinaisen yhteisesiintymisen ensi keskiviikkona.
Kolme vuotta sitten
Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin
28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (6)
Tuskin tämä on ensimmäinen eikä viimeinen peliklooni, mutta toki soisi että pelintekijöillä olisi myös omia ideoita sillä valmiin pelin porttaaminen ilman lupaa ei ole kovin fiksua toimintaa.
Onneksi Apple sentään toimi ihanasti ja mukavasti, niin saatiin tähänkin juttuu pehmeä ja inhimillinen puoli vastineeksi ilkeälle ja tyhmälle The Tetris Companylle!
Tuskin ko. firmalla on mitään oikeuksia itse peli-ideaan. Mutta ovat rekisteröineet "tetris" -nimen itselleen. Toisinsanoen ko. pelistä voi kyllä vapaasti tehdä klooneja kunhan välttää tetris-nimeä tai sen johdannaisia. Ja nimen käyttökin on vielä oikeudessa testaamatta. Kyseinen nimihän on trademarkattu paljon myöhemmin, kuin mitä tetris -sanaa on yleisesti käytetty tietyn pelityypin yleisnimenä.
Edes jenkkilässä tuon firman oikeudet eivät ole niin sanottuja kun ei ole oikeudessa koeteltu. Peli-ideat kun eivät nauti tekijänoikeussuojaa joka takaisi vuosikymmenien ajan tulot ja patentitkin vanhenee kyllä 20 vuodessa, jos sille olisi aikanaan patenttia haettu (näin ei kuitenkaan aikanaan tehty). Hyvä niin, koska monopoli-oikeuksia ideoille tässä nyt viimeiseksi kaivataan.
Tuo ei ole niin sanottua. Elokuvateollisuudessa jo synopsis nauttii tekijänoikeussuojaa eli vaikka käsikirjoituksen samasta aiheesta kirjoittaisi kokonaan uusiksi, alkuperäisen käsikirjoituksen tai synopsiksen kirjoittajalla on pätevä tekijänoikeus. Pelimaailmassa tämä vertaus toimii aika hyvin arcade-tyyppisiin, yksinkertaisiin peleihin, mutta jonkun Doom-tyyppisen räiskintäpelin osalta voisikin olla vaikeampi sanoa onko jonkun toisen ideaa lainattu.