Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tulot jäävät ensi kesään

Electronic Arts siirtää Potter-peliä elokuvan vuoksi

Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

9.9.2008 08:17 Pelikehittäjä Electronic Arts, EA, siirtää uuden Harry Potter-pelin julkaisua puolella vuodessa, sillä Warner on siirtänyt myös elokuvaansa.

Alunperin Electronic Artsin piti julkaista Puoliverinen prinssi marraskuussa. Elokuvayhtiö Warner siirsi kuitenkin vastaavan elokuvan julkistusta ensi kesään, jolloin elokuvayleisö on suurempi.

Myös käsikirjoittajien lakko vaikutti siirtoon. EA katsoi siten parhaimmaksi julkaista pelin samaan aikaan elokuvan kanssa.

Julkaisun siirtäminen näkyy Electronic Artsin tuloksessa. Yhtiön odotetaan ansaitsevan 120 miljoonaa dollaria Puoliverisellä prinssillä. Tämä tarkoittaa yhdeksää prosenttia yhtön tuloksesta, noin 0,13 dollaria osaketta kohti. Tulo jää saamatta ainakin ensi maaliskuun lopussa päättyvällä tilikaudella.

120 miljoonan dollarin tulot on laskettu arvioidusta neljän miljoonan pelin myyntimäärästä.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.