Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaapeli-tv-verkoissa eri puolilla Suomea

The Voice TV laajentaa näkyvyyttään

19.9.2008 10:24 Kotimainen musiikki-TV -kanava The Voice laajentaa näkyvyysaluettaan. Voice on näkynyt Kokkolan kaapeli-TV-verkon 15 000 kotitaloudessa jo tiistaina, ja ensi viikon alusta mukaan tulevat muun muassa Savonlinnan, Mikkelin ja Kajaanin kaapeliverkot.

The Voice TV on ilmainen kanava, jota voi näkyvyysalueella vastaanottaa millä tahansa digiboksilla. Jotkut digiboksimallit saattavat vaatia kanavahaun uudelleen. The Voice löytyy kanavapaikalta 10.

Kanavan toimitus sijaitsee Suomessa ja kaikki ohjelmat ovat suomalaisten tekijöiden suomalaisille tekemiä. Voice TV:n tärkeimmät ohjelmat ovat Jukka Rossin ja Juuso Mäkilähteen juontama talk-viihde-sketsi-ohjelma Voicela, Jussi Mäntysaaren toimittama musiikkiohjelma POP, sekä Suomen Virallinen Latauslista, jota juontaa Susanna Laine. The Voice TV valittiin vuonna 2007 vuoden musiikkimediaksi Suomessa.

- Viimeisen parin viikon aikana puhelinralli ympäri Suomen on ollut melkoinen ja kaikki ovat innoissaan. Uudet alueet saatiin mukaan samoin perustein kuin jo aiemmin avattu Turku, eli tekijänoikeusasioiden selviämisen jälkeen, toteaa ohjelmajohtaja Jussi Suvanto.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (13)

Huono 0
The Voice TV on ilmainen kanava, jota voi näkyvyysalueella vastaanottaa millä tahansa digiboksilla ... Uudet alueet saatiin mukaan samoin perustein kuin jo aiemmin avattu Turku

Ei kyllä näy antennitalouksissa Turun alueella vaikka digiboksi onkin...
Teemu
Huono 2
Ei paljon menetä vaikka ei näkyisikään. Ruudun kun peittävät tsätit ja "Gangsta nimesi on" tesktiviestipalvelut, kuva on postimerkinkokoinen jossain siellä keskellä. Niin ja se streamin laatu sitten! Taannoinen jalkapallo-ottelukin kannatti katsoa saksalaiselta ZDF:ltä (satelliitilta ainakin löytyy), kun kanavan vii5i kuva oli sellaista suttua.
Keros
Huono 1
Taannoinen jalkapallo-ottelukin kannatti katsoa saksalaiselta ZDF:ltä (satelliitilta ainakin löytyy), kun kanavan vii5i kuva oli sellaista suttua.

Futsmatsin kuva oli hyvä ja kaikki Suomen MM-karsintamatsit näkyy.
Hyvä Juttu
Huono 1
Eipä taida Voice kovin hyvin antennipuolella Varsinais-Suomessa näkyä. Jollei näy Turussakaan, niin tuskin näkyy siellä 40 km päässä maaseudullakaan.
Hype muuttuikin näkyvyysongelmiin
Huono 1
Ei paljon menetä vaikka ei näkyisikään. Ruudun kun peittävät tsätit ja "Gangsta nimesi on" tesktiviestipalvelut, kuva on postimerkinkokoinen jossain siellä keskellä.

Näitä chattijuttuja ym. rakkauslaskureita ei ole onneksi ollut enää pitkään aikaan.

Ja musavideotkin näkyy ihan koko ruudun alueella.

Ja mitä näkyvyyteen Turun seudun antennitalouksissa tulee; The Voice, Urheilu+Kanava sekä Disney Channel eivät näy siellä paikalliskanava Turku TV:n takia.
jokukatsoja
Huono 1
The Voice, Urheilu+Kanava sekä Disney Channel eivät näy yhden Kanvantakia miksi näin.
kddk
Huono 1
Tuleehan TVViideltä Farscape - sättejä nyt kukaan jaksakaan.
Kalle
Huono 1
Ei kyllä näy antennitalouksissa Turun alueella vaikka digiboksi onkin...

Jep, ainakin Digita kertoo vielä sivuillaan seuraavaa:

"Kanavanippu C:n kanavista URHEILU+KANAVA, The Voice (tv), Disney Channel sekä IskelmäTV Harju & Pöntinen eivät näy toistaiseksi maanpäällisessä digi-tv-verkossa Turun tv-aseman näkyvyysalueella. Turun tv-aseman näkyvyysalueella näkyy C-kanavanipussa alue-tv-kanava Turku TV."

Eli onnea Turku, saatte nauttia übertasokkaasta Turku TV:n ruutukehä- ja kasariuutisohjelmistosta!

Voice TV näkyy tosin suorana netissäkin, jos kiinnostaa: http://84.20.138.5/includes/player/livetvplayer.php (ja tuo on osoitteestaan huolimatta ihan kanavan virallisilta voice.fi-sivuilta, mahdollisille sensoreille tiedoksi).
Onnea Turku!
Huono 2
Onhan tätä jo odotettukin, että pääsee taas katsomaan futiksen karsintamatseja kotisohvalta käsin ja vielä ilmaiseksi. Olisivat silti saaneet olla pikkaisen nopeampia, kun tuo Saksa-peli jäi näkemättä. Suomesta tietoyhteiskunta...
Anders Chydenius
Huono 1
jos tuota nyt haluaa katsella muualla kuin näkyvyysalueella niin tvkaista ainakin tallentaa kyseisen kanavan ohjelmat myös.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

HP:n autotalli nimettiin USA:n historialliseksi paikaksi

28.05.2007 Suuren teknologiayrityksen HP:n syntysija eli autotalli ja talo on otettu Yhdysvaltojen kansalliselle historiallisten paikkojen listalle. Listaa ylläpitää National Park Service.


Kolme vuotta sitten

"Nyt ei ehdi, katson futista"

28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.

.