Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lingsoftin mestaruusnäyte

Turkulaisuus kiteytettiin yhteen tuntiin

3.10.2008 16:01 Turku tunnissa -monikanavasanasto on rennolla otteella tehty johdatus Turkuun, sen historiaan ja nykyisyyteen.

Sanaston avulla ulkopaikkakuntalaisenkin vakuutetaan ymmärtävän paremmin alkuperäisasukkaiden edesottamuksia ja löytävän uusia näkökulmia kaupunkiin. Kertauksena sanaston vakuutetaan sopivan myös turkulaisille itselleen.

Sanaston on koonnut turkulaisuuden asiantuntija, toimittaja Roope Lipasti. Sanasto julkaistaan Turun kirjamessuilla tänään. Messuilla aloitetaan myös 20 000 ilmaiskappaleen jakelu, jonka jälkeen sanasto on saatavissa eri toimipisteistä ympäri Turkua.

Sanasto on osa Lingsoftin monikanavaista One-Hour Words -julkaisusarjaa, jonka ideana on valita jokin aihe ja tiivistää keskeinen informaatio siitä sanaston muotoon. Lopullisesta tuotteesta tulee mieleen perinteinen tietosanakirja, mutta jokaisen One-Hour Words -sanaston luvataan olevan luettavissa tunnissa.

Sarjan formaatin mukaisesti sanastot julkaistaan tällä hetkellä neljän eri kanavan kautta. Perinteisen paperiversion lisäksi One-Hour Words -sanastoihin voi tutustua mobiilisovelluksena, sähköisenä e-kirjana ja tekopuheena toteutettuna äänikirjana.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
Jos Turku kerran on Suomen p... niin eikö Turun saa tiivistettyä yhteen tuhannen sanan arvoiseen kuvaan: goatseen?
5+373n
Huono 6
Turku on ouluksi ja stadiksi syrjä.
Hoo Kaypro
Huono 1
Turku on ouluksi ja stadiksi syrjä.

Terveisiä Martille ja Pantselle!
Kärpänen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.