Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Valokarnevaalit alkavat

Lamppu jos toinenkin syttyy Linnanmäellä

Kuva: Tor Wennström/Lehtikuva

7.10.2008 14:16 Linnanmäellä poltellaan taas urakalla lamppuja, vaikka energiansäästö ja ympäristöystävällisyys on monien huulilla. Huvipuistossa ei nähdä ristiriitaa.

Linnanmäki avaa ovensa kolmatta kertaa keskellä syksyä kymmenen päivän ajaksi. Perjantaina alkavien Valokarnevaalien ajaksi laitteet on koristeltu tuhansilla erivärisillä valoilla.

- On parempi, että poltamme kaikki yhdessä yhteisiä lamppuja kuin että jokainen polttaisi niitä kotonaan, Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikkönen sanoo.

Päälle voidaan laskea vielä esimerkiksi ravintoloiden ja muiden tilojen lämmitykseen tarvittava energia. Mutta Räikkösen mukaan huvipuistossa kannetaan paljon huolta ympäristöstä.

- Ymmärrämme varsin hyvin, että energiansäästö ja ilmastokysymykset koskevat meitä kaikkia. Meillä on esimerkiksi lukuisia valaisimia muutettu led-valaisimiksi. [Lisäksi] tämän kesän uutuuslaite Salama käy pelkästään Norppasähköllä, Räikkönen poimii esimerkkejä.

Ja toki täytyy muistaa, että Linnanmäen tuottoja ohjataan lastensuojelutyöhön.

Toimitusjohtajan mukaan valokarnevaalien ajatuksena on ollut tuoda piristystä pitkään ja pimeään syksyyn. Huvipuistolaitteista ovat auki lähes kaikki, 34 laitetta 41:stä. Kiinni olevat laitteet liittyvät eri tavoin veteen, sillä pakkasvaaraa ei sovi sivuuttaa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Kaikki hauskanpito kiellettävä ympäristönsuojelun ja energiansäästön nimissä!

Heil Luonto!
L
Linnanmäen tj vuosi-pari sitten: "Ihmiskunta tuottaa jätettä, niin mekin." Ja lasten tulevaisuuttahan tässä pelastetaan, niin niin.
Ville Salmensuu
Linnanmäen tj vuosi-pari sitten: "Ihmiskunta tuottaa jätettä, niin mekin." Ja lasten tulevaisuuttahan tässä pelastetaan, niin niin.

Jos vaihtoehtoina on säästää itsensä hengiltä (ja samalla antaa kiinalaisten ja intialaisten joka tapauksessa tuhlata luonnonvarat) tai "bilettää" (tuhlata muiden mukana luonnonvaroja) itsensä hengiltä, niin minä valitsen tuon jälkimmäisen.

Tässä on se se nykyinen vihreän ajattelutavan ongelma. Luonnonvarat ja energia loppuu joka tapauksessa kesken lähivuosina, kiitos kehittyvien kehitysmaiden. Ja vihreiden mielestä meidän länsimaisten pitäisi lopettaa kulutuksemme jotta "riistetyt entiset siirtokunnatkin" pääsevät edes hetkeksi bilettämään ennen romahdusta.

Vihreiden idioottien kannattaisi aloittaa siitä että saavat Kiinan, Intian ja Venäjän mukaan ilmastotalkoisiin. Tällöin länsimaillakin on jotain järkeä tehdä asian hyväksi jotain.
2+5 = aika paha
Huono 8
Vihreiden idioottien kannattaisi aloittaa siitä että saavat Kiinan, Intian ja Venäjän mukaan ilmastotalkoisiin. Tällöin länsimaillakin on jotain järkeä tehdä asian hyväksi jotain.

Itse en ole erityisen vihreä, mutta olen kuitenkin sitä mieltä että jostakin sen muutoksen on alettava. Sen jälkeen kun muutos on saatu alulle (länsimaissa), niin toivotaan että se myöskin leviää (köyhemmät maat). Monissa muissakin asioissa tämä malli on toiminut aiemminkin, joten miksi ei energiansäästötalkoissa?

Kehittyvien maiden halua olla suitsimatta energiankulutustaan on helppo ymmärtää. Länsimaat ovat "bilettäneet" jo vuosikymmeniä, ja kaikenlaiset rajoitukset energian tuotannossa/kulutuksessa nähdään kehittyvissä maissa helposti länsimaiden yrityksenä heikentää ko. maiden kilpailuasetelmia kansainvälisillä markkinoilla (jota rajoitukset osittain varmasti ovatkin). Menee epäilemättä vuosikymmeniä sen jälkeen kun länsimaat ovat suitsineet kulutustaan (ja heikentäneet näin omaehtoisesti kilpailuasemaansa) ennenkuin koko maailma saadaan mukaan.
Mauri
Huono 3
Miks pitää vähäinenki ilo sammuttaa? Pimiässäkö sitä tässä pitää istua? Kossua mulle kiitos.
Huono 2
siis linnanmäen lamput tuhoaa ilmaston!? ei hyvää päivää.
katselkaa vaikka näitä loistokkaita toimistorakennuksia joissa palaa valot yötäpäivää läpivuoden.
huhhahhei
Huono 1
"Norppasähkö" on kyllä surkein mahdollinen nimi ympäristöystävälliselle energiantuotannolle. Kuulostaa siltä kuin polttaisivat norppia, tai jotain...
Lightice
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.