Kannattaa muistaa myös se, että tällä hetkellä tieto säilyy paremmin ja pitempään paperilla kuin millään muulla tallennusalustalla.

Mikäli jätetään nyt lailliset byrokratiat väliin, eli oiotaan suoraan ns. utopiatasolla:

Kaiken kirjallisen materiaalin digitoimisesta tuskin olisi yhdellekään käyttäjälle suoraa "haittaa". On kuitenkin otettava huomioon se seikka, että maassamme on vielä merkittävä määrä henkilöitä, joilla ei ole tietoteknisiä valmiuksia. Joko kotoa puuttuu tietokone ja tulostin tai joko tietokoneita tai muita oheislaitteita ei osata käyttää. Näille ihmisille on myös taattava kirjastolain ja -asetuksen peräänkuuluttaman tasa-arvon nimissä vastaava kokoelma kuin digitoituja sisältöjä käyttäville. Välillisesti haittoja siis on useita, jotka on ensin kyettävä ratkaisemaan ennen kuin voidaan rummuttaa kokoelmien täyttä digitoimista.

Missä ongelma?

1. Kuka digitoinnin tekee? Jo nyt kirjastoissa on työvoimapulaa, ja taannehtiva luettelointi polkee osassa maakuntakirjastojakin paikoillaan.

2. Jos tekijä löytyy, löytyykö työhön rahoitus? Mistä digitointiin käytetyt rahat otetaan pois? Valtion kirjastoille antamasta ns. peruskiviosasta? Tarkoittaa siis pienempiä hankintoja niiden vuosien ajaksi, kun digitointia tehdään.

3. Kuka digitoi tulevat niteet? Hups, nyt tarvitaan pysyviä työpaikkoja digitoinnin parissa työskenteleville.

4. Ja viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä... Mitä jos digitaalisen aineiston käyttöönotto merkitsisi sitä, että edellä mainitsemani digitaalisen kuilun tuolla puolen olevat olisivat enää ne ainoat, jotka käyttäisivät kirjastojen fyysisiä kokoelmia? Kun käyttöaste putoaa, on fyysisiä hankintoja tietenkin leikattava, sillä fyysisen kokoelman ylläpito on huomattavan kallista digitaaliseen kokoelmaan nähden (joka tarvitsee päätelaitteet paikan päälle sekä serverit ja tallennustilan, fyysinen kokoelma taas vie satoja hyllymetrejä tilaa, joka tarkoittaa suuria tiloja ja suuria vuokria). Jos siis yhden fyysisen lainan hinta nousee vaikkapa kolminkertaiseksi, on fyysisen kokoelman ylläpito vaikeasti selitettävissä. Se tarkoittaisi kirjastopalvelujen laadun dramaattista heikkenemistä noin kolmanneksen osalta kirjastojen käyttäjistä.

Vertaukset torrent-jakelijoihin ontuvat myös aina. Yksikään torrent-sivusto ei asiasanoita sisältöjään standardoidun tesauruksen voimin, mikä tarkoittaa sitä että teokset löytyvät vain nimekehaulla (eli: voit hakea termeillä jotka löytyvät tiedostonimestä) tai teosta kuvailevasta sanahausta (eli: voit hakea termeillä jotka löytyvät kirjoitetusta vapaamuotoisesta sisällönkuvauksesta). Toistaiseksi en ole vielä törmännyt useita tuhansia asiasanoja sisältävään tesaurukseen, joka olisi selattavissa ja josta olisi pääteltävissä ne hakutermit, joilla kutakin sisältöä kulloinkin voidaan hakea.

Suosittelen tutustumaan Yleiseen suomalaiseen asiasanastoon, siitä selviää millä termeillä aineistoa voi suomalaisista kirjastoista hakea. Kun yhtä asiaa kuvataan vain sovituilla termeillä, vältytään tilanteelta jossa tiettyä asiaa haetaan väärällä asiasanalla. Kun asiasanat ovat selattavissa ja niiden välille on osoitettu viittaussuhteet, löytyy oikea asiasanakin helposti.

Tämä on se valitettava puute, joka torrent-sivustoja auttamatta vaivaa. Järkyttävä määrä dataa häviää hauista päivittäin, kun ihmiset eivät saa haulla sitä tulosta joka sillä olisi voitu saada. Hakutulosten hukkaa demonstroi oivasti Tampereella kehitetty Tiedonhakupeli, joka koostuu Alma Median arkiston artikkeleista. Tiedonhaun ammattilaisten kokeiltua peliä, oli yllättävää kuinka paljon relevanttia tietoa jäi löytymättä puutteellisilla hauilla.

Termi "säännöstelty puute" esiintyy siis yhtälaisesti silloin, kun
a) kaikki tieto on digitaalisessa muodossa (osaamattomat tai ne joilla ei ole mahdollisuutta käyttää kotona eivät hyödy)
b) digitaalisessa muodossa olevaa tietoa ei ole asiasanoitettu (suuri osa mahdollisesti relevantistakin sisällöstä jää löytymättä, eli tieto sutaistaan huolimattomasti jakoon ja hukataan sen sileän tien)