Britit eivät ymmärrä digi-tv:n päälle
13.10.2008 09:47 Digi-tv:n tulo ei ole helppoa missään päin maailmaa. Britannian 60 miljoonasta televisiosta vajaa kolmannes ei pysty vastaanottamaan digitaalista signaalia.
Britanniassa digi-tv:tä otetaan käyttöön alueittain. Ensimmäinen suuri yliheitto tapahtuu marraskuun 6. päivä. Silloin Scottish Borders -alueen 52 000 taloutta siirtyy digilähetysten piiriin.
Digital UK, digitalisointia koordinoiva elin, on tutkinut alueellisia valmiuksia digi-tv-siirtymään. Kaikkiaan 30 prosenttia eli 18 miljoonaa kotitaloutta elää vielä analogisten vastaanottimien varassa.
Uutistoimisto Ananovan mukaan alueellisesti analogisimpia alueita ovat Yorkshire, Anglia ja STV North.
Digisignaali on saatavissa ennen siirtymää kaapelin, satelliitin tai Freeviewn kautta. Freeview toimii verkko-operaattorina, joka lähettää ilmaisia tv-kanavia maanpäällisessä antenniverkossa dvb-t-tekniikalla.
Viime vuonna tehdyn selvityksen mukaan valmistautuminen digiaikaan on ollut heikointa alueilla, joilla Freeviewn peitto on reikäistä.
Tämän vuoden alussa julkaistun selvityksen mukaan iso osa briteistä ei ymmärrä mitä digikauteen siirtyminen merkitsee. Vuoden 2007 seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana myydyistä televisoista peräti 45 prosenttia oli kokonaan analogisia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Avoin normi
10.02.2009 Sosiaaliset mediat muuttavat ihmisten käytöstä ja yhteisöjen normeja.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (13)
No eihän Suomessakaan varmaan tuon isompi osa televisioista tuohon pysty. Digiboksejahan täällä käytetään analogi-TV:n kaverina.
Jos taso on samaa kuin Suomessa, eipä ole paljoa minkä päälle ymmärtää. Enemmän harmia kuin hyötyä uudistuksesta on ollut, tähän asti. Toivottavasti tulevaisuus tuo muutoksen tullessaan...
Oman näkemykseni pohjalta koko prosessi on kuitenkin ollut suhteellisen kivuton, vaikka se olikin koko maan kattava. Esimerkiksi Sampon verkko-ongelmat olivat paljon mittavampia, jos nyt etsitään vertailukohtia ongelmallisista siirtymistä.
Sydämen häiriöitä ja hiuksien lähtöä sen sijaan auheuttaa (vieläkin!!) digi-signaalien heikkous. Asentaja kävi mittarien kanssa passaamassa anteenin kohdalleen ja siltikkään ei pääse nauttimaan digikanavien "laajasta" tarjonnasta. PlusTV kanavat meinasin hommata, mutta kuseisen puljun tiedoista huolimatta ei E-nippua saa tänne näkymään kirveelläkään. Sään huonotessa kuva pikselöityy/häviää joka kanavalta. Onneksi noilta peruskanavilta nyt pahemminten mitään katsomisen arvoista edes tule.
DVD boksien ja vertaisverkkojen tarjonnan kimppuun siis matkani käy.