Antenni-hdtv:lle haetaan lausunnoilla tulevaisuutta

Antenniverkon hd-toiminnan aloittaminen on viestintäministeri Suvi Lindénin päätettävissä.
Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva
16.10.2008 13:29 Liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindén kyselee 300:lta alan toimijalta mahdollisuuksista pystyttää Suomen antenniverkkoon kaksi valtakunnallista ja yksi paikallinen teräväpiirtokanava, kertoo viestintäneuvos Juhapekka Ristola liikenne ja viestintäministeriöstä.
Ristola korostaa, että ministerin päätöksenteko on kaksivaiheinen. Nyt alalta kysytään mielipiteitä mahdollisuuksista käyttää kaksi VHF-kanavanippua ja yksi UHF-kanavanippu hd-lähetyksiin. Maaliskuussa Lindén voi valita verkko-operaattorit rakentamaan näitä kanavia normaalin menettelyn kautta.
Lausuntoihin tulee Ristolan mukaan vastata viimeistään marraskuun loppupuolella.
– Haluamme sanoa julkisuuteen, että tämä ei aiheuta mitään muutoksia normaalille tv-katselijalle. Mitään pakollista laitehankintaa ei tässä vaadita. Kyseessä on kädenojennus isojen taulutelevisioiden ostajille.
Ristola selvittää, että hanke ei tässä vaiheessa ota kantaa hd-tekniikkaan, kuten hdtv-päätteisiin. kopiosuojaukseen tai maksukortteihin. Ne jätetään myöhempään vaiheeseen, kun toiminta pääsee alkamaan.
TV-yhtiöt valitaan
operaattoreiden jälkeen
Operaattorihankinnan jälkeen valitaan tv-yhtiöt, jotka toimittavat televisiolähetykset kolmeen kanavanippuun.
– Jos ministeri päättää myönteisesti hd-kanavista maaliskuun tienoilla, valitut teräväpiirto-operaattorit voisivat aloittaa syyskuussa ensi vuonna. Alkuaika menisi ensin verkon rakentamiseen ja testaamiseen, mutta oikeat lähetyksetkin voisivat alkaa melko pian.
Ristola selvittää, että kahdesta VHF-kanavanipusta on jo nyt kolmasosa käytössä, ja loputkin tulevat kunhan neuvottelut Venäjän kanssa saadaan päätökseen.
– Voi olla, että alussa hd-lähetyksiä ei nähdä aivan kaikilla alueilla, jos taajuuksien saanti kestää pitkään.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
HP vie tuhansittain pc:itä pohjoiseen
10.02.2009 Oulu, Rovaniemi ja Kuusamo keskittävät pc-hankintansa Hewlett-Packardille, mikä merkitsee jopa 14 000 tietokoneen toimituksia.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (13)
Mitä siinä adressissa oli nimiä? 14 000 tai jotain?
Kuinka tyhmä viestintäminesteri voi olla kun ei ymmärrä selvää vistiä. Suvi vissiin ei osaa lukea.
Todennäköisesti kyse on kuitenkin kahdesta kanavanipusta joissa jokaiseen kanavanippuun voi kuulua useampia kanavia.
Tällä hetkellä varmaan suurin ongelma on tosiaan juuri operaattorin löytäminen tässä rahoitustilanteessa.
Itseä vähän mietityttää Digitan kanta tässä koko härdellissä.
Niinpä, pitä kysyä ranskalaisilta, että mitenkäs nämä Suomen HD-kanava-asiat saataisiin kuntoon.
Mistä vetoa että saadaan kopiosuojaukset noihin lähetyksiin ja sen myötä kaikki tallentimet ovat käyttökelvottomia. Suvi ottaa vaan TO-mafian edustajia tästä asiasta päättämään.
Olen ihmetellytkin, että miksi sateliitista saa kunnon tv-kuvaa mutta tavan antenilla vain amerikkalaisia rakeita.
Digitahan kokeili jo HD-lähetyksiä terrestiaalipuolella Pekingin aikaan, joten teknisesti valmius on jo nyt. Tosin DVB-T2 -vastaanottimet puuttuvat vielä markkinoilta, joten valittavat tekniikat hieman arveluttaa.
Sinänsä todella hyvä juttu, että HD-päätökset nytkähtävät askeleen eteenpäin. ;D