Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kahden ensimmäisen päivän aikana

Yli 200 tv-maksupinnaria jäi kiinni Pohjois-Karjalassa ja -Savossa

Salakatsojia jäi kiinni Pohjois-Karjalassa ja -Savossa.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

16.10.2008 13:18 Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueella tehdyissä tehotarkastuksissa on kahden ensimmäisen päivän aikana jäänyt kiinni 221 television käyttöönottoilmoituksen laiminlyönyttä television katselijaa.

Tarkastukset on Viestintäviraston mukaan kohdennettu niihin kotitalouksiin, jotka eivät ole tehneet ilmoitusta television käyttöönotosta. Tv-maksutarkastajilla on käytössään listat niistä asunnoista, joissa ei ole voimassa olevaa televisioilmoitusta. Listat on muodostettu vertaamalla väestötietojärjestelmän asukastietoja televisioilmoituksen tehneiden tietoihin.

Viestintävirasto kertoo, että tv-maksukampanjan piiriin kuuluville noin 39.500 taloudelle oli lähetetty myös kampanjakirje ja lomake, jolla voi tehdä televisioilmoituksen. Viraston arvion mukaan noin puolella kirjeen saaneista on televisio käytössään.

Alueelliset kampanjat
ovat tehokkaita

Alueellisesti kohdennetut kampanjat ja tehostetut tarkastukset ovat Viestintäviraston mukaan tehokas tapa saada ilmoituksen laiminlyöneet katsojat liikkeelle.

Helmikuussa 2007 tällä alueella noin 11 prosenttia kirjeen saaneista talouksista teki tv-ilmoituksen. Kampanja-alueella on tällä hetkellä noin 162.500 tv-maksun maksajaa.

Seuraamukset televisioilmoituksen laiminlyönnistä voivat enimmillään olla runsaat 500 euroa. Televisiomaksu on vuodessa 215,45 euroa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (33)

Huono 0
TV-lupatarkastajilta on helppo välttyä, kun ei vain avaa tuntemattomille ovikellon pimputajille. Itsellä ainakin menee niin, että jos jollakin on tärkeää asiaa, saa soittaa ensin ennen kuin tulee ovikelloa painamaan.
Ilmainen vinkki
"Tv-maksutarkastajilla on käytössään listat niistä asunnoista, joissa ei ole voimassa olevaa televisioilmoitusta. Listat on muodostettu vertaamalla väestötietojärjestelmän asukastietoja televisioilmoituksen tehneiden tietoihin."

Herää kysymys tuollaisen rekisterin laillisuudesta! Joku voisi tarkistaa rikotaanko siinä tietosuojalakia?
saa tuijottaa
"jäänyt kiinni 221 television käyttöönottoilmoituksen laiminlyönyttä television katselijaa.

Viestintävirasto kertoo, että tv-maksukampanjan piiriin kuuluville noin 39.500 taloudelle oli lähetetty"

Lasketaanpa:

39500 * 0.8e postikuluja per kirje = 31600 e

31600e / 221 = 142e maksaa yhden "kiinnisaaminen" sekä siihen vielä tarkastajan käyntikulut, palkkio jne... riittääkö 215e...
Halpaa hubaa...
Vielä helpompi tapa on välttyä TV-lupatarkastajilta on se että menee ja maksaa sen TV-luvan. Muutenkin on retevämpi olo kun hoitaa hommansa miehekkäästi eikä loisi.

Eri asia sitten jos ei ole telkkaria. Sittenhän voi avata oven kohteliaasti lupatarkastajalle ja vaikka pyytää poikkeamaan olohuoneen puolella. Aina kannattaa olla kohtelias työtään tekevälle.
Nikander
Törkeää kohtelua sellaisia kohtaan, joilla ei ole mitään keinoa katsella reaaliaikaisia televisiolähetyksiä. Joudummeko joka vuosi kestämään piinavaa pimputtelua ja päästämään tuntematton sisään tutkimaan paikkoja? Kuulostaa vähän poliisivaltiolta.
ei näin
Eri asia sitten jos ei ole telkkaria. Sittenhän voi avata oven kohteliaasti lupatarkastajalle ja vaikka pyytää poikkeamaan olohuoneen puolella. Aina kannattaa olla kohtelias työtään tekevälle.

Höpön löpön. Jos ei ole telkkaria, ei sitä sisälle päästämisen velvollisuutta silloinkaan ole. Kun siirryttäisiin veroperusteisiin tv-maksun keräämiseen, loppuisi tämäkin sirkus.

Televisiottomana maksaisin ennemmin veroa kun olisin tarkastajien vainon kohteena. Kerätäänhän verovaroista muutakin turhaa, ja televisiota sentään käyttää aika moni.
HL
Kyllä se on parempi, kun ei oveaan availe tuntemattomille. Säästyypä Tv-lupatarkastajien lisäksi myös Jehovan todistajilta ja muilta kaupustelijoilta.
Tele vision asijan tuntia
Tarviiko lupatarkastajaa päästää sisään jos ei halua?
Anonyymi
Tarviiko lupatarkastajaa päästää sisään jos ei halua?

No tottakai!
ASDASDSD
Eri asia sitten jos ei ole telkkaria. Sittenhän voi avata oven kohteliaasti lupatarkastajalle ja vaikka pyytää poikkeamaan olohuoneen puolella. Aina kannattaa olla kohtelias työtään tekevälle.

Höpön löpön. Jos ei ole telkkaria, ei sitä sisälle päästämisen velvollisuutta silloinkaan ole. Kun siirryttäisiin veroperusteisiin tv-maksun keräämiseen, loppuisi tämäkin sirkus.

Ei ole velvollisuutta ei. Tuo olikin ehdotus että niinkin voi toimia. Jos suhtautuu työtöön tekevään lupatarkastajaan kuin sielunviholliseen niin saa kyllä syyttää omasta vatsahaavastaa ikatavalla itseään ja tapaansa suhtautua maailmaan ja kanssaihmisiin.

Veroperusteinen tv-maksu on yksi vaihtoehto mikä on huonompu kuin se että olisi sellainen kansakunta ja ihmisluonne joka hoitaisi velvoitteensa silloin kun ne omalle kohdalle koituisivat. Tuo iänaikainen kitinä lupaamaksuista on kyllä sellaista ... huhhuh.
Nikander
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.