BBC:n tv:n paljastusautot ovat valtion salaisuus
30.10.2008 11:11 Britannian tietokomisaari on kieltäytynyt paljastamasta BBC:n televisiotutkateknologiaa. Monet britit uskovat, ettei BBC:n tv-lupavalvonnan tv:n paljastusautoja ole edes olemassa.
Britanniassa vaaditaan televisionkatseluun lupa niin kuin Suomessakin. Myös siellä lupamaksu aiheuttaa paljon purnausta.
Maassa on kasvava määrä lupamaksua vastustavia blogeja, jotka neuvovat keinoja lupamaksujen välttämiseen. Yleisradioyhtiö BBC vetosi muun muassa juuri noihin blogeihin pyytäessään lupaa olla vastaamatta Freedom of Information -lain perusteella tehtyyn tiedusteluun, jossa kysyttiin tv-paljastinautojen lukumäärästä ja tekniikasta.
BBC käyttää 4,1 prosenttia lupamaksutuloista maksujen keräämiseen. Pääasiassa se saa tietonsa televisioita ja pc-televisiokortteja myyviltä tai vuokraavilta liikkeiltä, joiden pitää ilmoitta ostajien osoitteet. Lupamaksutietokannassa on 29 miljoonaa asunto-ja yritysosoitetta, joita BBC ajoittain tarkastaa.
Ensimmäisessä vaiheessa tarkastaja lähestyy osoitetta kirjeellä. Jos hän ei saa vastausta, hän tekee kotikäynnin. Jos häntä ei päästetä sisään, mikä on täysin laillista, paikalle lähetetään paljastinauto.
Tietokomissaarin viraston päätöksessä sanotaan, että teknisen informaation toimittamatta jättäminen palvelee lupamaksunsa maksaneiden yleistä etua ja ettei BBC tarvitse julkistaa tietoja.
Asiasta kertoneen The Register-verkkojulkaisun mukaan television käytön paljastaminen oli teknisesti yksinkertaista.
Kommentit (17)
Anonyymi
Vaikka valo sineräisikin ikkunan läpi, niin tarkastajan vastuu olisi vielä osoittaa että kyseessä on televisio eikä esimerkiksi tietokoneen monitori.Hyvin yksinkertaista, seuraa sen valaisun kirkkauden vaihtelua ja tee korrelaatio TV-kanavien kanssa.Kertoo varmasti mitä kanavaa katsot ja algoritmissaon helppo huomioida viiveetkin. Erottaa myös mikälikatsot jotain muuta kuten tietokonepeliä tai DVD:tä.Menet kerrostalon pihalle, kuvaat tietokoneen kameralla jakone kertoo mitä kanavaa missäkin huoneistossa katsotaan.Verhot yms ei häiritse niin kauan kuin kirkkauden vaihteluasaadaan riittävästi korrelaatioalgoritmiin.
Oikeasti... aivan sama. Ei edelleenkään riitä mihinkään. Maksun maksamatta jättäminen ei oikeuta mihinkään kotietsintälupaan joten tarkastajaa ei tarvitse päästää sisälle katselemaan.
Anonyymi
Kumma, ettei tällaista asiaa saada kuntoon.
Lupatarkastajille kotietsintäluvat ja luvattomasta töllöttämisestä esim. kymmenkertainen maksu.
Jos on säännöt, niitä noudatetaan. Tai sitten on muutettava sääntöjä.
Tällä hetkellähän rehelliset maksavat myös pinnareiden osuuden. Viimeistään veroina.
Tuolla lupamaksun maksamattomuudella elvistelijöille voisi vielä laittaa ylimääräisen sakon rikokseen yllyttämisestä.
Sinä olet varmaan niitä ihmisiä, jotka eivät kyseenalaista mitään sääntöjä ja ajattele omilla aivoilla asioita tai protestoi ja osoita mieltä vetämällä rajan sellaiselle asialle joka on heidän mielestään väärin tai vinksallaan jotenkin.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että kaikki ne jotka eivät omista televisiota eivätkä jaksa edes välittää moisesta hömpästä saavatt kärsiä teidän televisionkatselijoiden ja luvanmaksaneiden takia? Kotirauha on sellainen, että sitä ei pidä rikkoa lain puolesta muutakuin silloin kun on oikeasti jostakin vakavasta rikoksesta kysymys!
Anonyymi
Kumma, ettei tällaista asiaa saada kuntoon.
Lupatarkastajille kotietsintäluvat ja luvattomasta töllöttämisestä esim. kymmenkertainen maksu.
Jos on säännöt, niitä noudatetaan. Tai sitten on muutettava sääntöjä.
Tällä hetkellähän rehelliset maksavat myös pinnareiden osuuden. Viimeistään veroina.
Tuolla lupamaksun maksamattomuudella elvistelijöille voisi vielä laittaa ylimääräisen sakon rikokseen yllyttämisestä.
Kunnon natsilinja siksi että YLE saa rahastaa tänäkin vuonna enemmän kuin viime vuonna. Miksi?
Kai olet tietoinen että poliisikaan ei noudata kaikkia sääntöjä, virkamiehistä puhumattakaan? Kun viranomaisten ei tarvitse noudattaa, niin miksi kansalaisten pitäisi?
Sitä pienet perässä mitä herrat edellä.
Niin ja kai olet tietoinen, että lupamaksun maksamattomuus ei ole edes rike, rikoksesta puhumattakaan. Siis pienempi asia kuin tikkarin varastaminen kaupasta.
Sinulla järjestys on ihan toinen, saatko kenties YLE:ltä palkkaa?
Anonyymi
Anonyymi
Valitettavasti mm. synnynnäisen kontrollifetissin omaava Suomi pyrkii kovasti ottamaan ihannevaltiotaan kiinni tällä saralla periaatteella "Jos joku on kiellettyä yhdessäkään toisessa maassa, sen on oltava kiellettyä myös täällä."
Anonyymi
.Hyvin yksinkertaista, seuraa sen valaisun kirkkauden vaihtelua ja tee korrelaatio TV-kanavien kanssa.Kertoo varmasti mitä kanavaa katsot
Oikeasti... aivan sama. Ei edelleenkään riitä mihinkään. Maksun maksamatta jättäminen ei oikeuta mihinkään kotietsintälupaan joten tarkastajaa ei tarvitse päästää sisälle katselemaan.
Kommenttini koski vain teknistä toteutusta, ei tarvita
mitääm maagisia "peilausautoja" ysm huippusalaista
ufoteknologiaa. Varsinkin kerrostalossa olisi edes jonkun
paikallisoskillaattorin peikaus huoneistokohtaisesti lähes
mahdotonta muutenkin.
Tuollaisilla peilausautoilla vaan yritetään pelotella
ihmisiä ja jätetään kertomatta yksikertainen totuus.
Henkilökohtaisesti en omaa arvokasta aikaani telkkarihömpän
katsomiseen pistä. Kaikkein paras keino olisi digiaikana
maksu-TV kortti YLE:n hömpän rahoittamiseksi.
Mielummin vielä voisi yhtiöitää ja yksityistää koko
hömppäpuolen ja se sittan saisi päättää rahoittaako
toimintansa mainoksilla tai maksukortilla. En oikein
ymmärrä miksi valtiojohtoisesti pitäisi tuottaa mm. viihde-
ja urheiluohjelmia muutenkaan.
Anonyymi
Rahamäärä on samaa luokkaa, mutta toisessa on 5 miljoonaa käyttäjää toisessa pari tuhatta!
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:04 Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 11:20 Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 10:20 Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 09:34 IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä 14:27
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton 09:42
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Monikanavainen äänikortti usb-liittimeen
21.05.2008 Creativen uusi monikanavainen USB Sound Blaster X-Fi Surround 5.1 -äänikortti toimii usb 2.0 -liittimen kautta.
Kolme vuotta sitten
Petteri Järvinen: Google tv myllää Suomen television
21.05.2010 Tietokirjailija Petteri Järvinen ennustaa, että Googlen tunkeutuminen televisioon panee media- ja telealan palikat nopeasti uuteen järjestykseen. Suomalaisten pitäisi Järvisen mielestä päästä digi- ja kaapelitelevisioajattelusta.
Taloussanomat
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- "Jollan puhelimen hinta tuo kyyneleet ostajien silmiin" 15:35
- Taas myytiin it-yhtiö USA:han: "Jatkamme isossa firmassa" 18:11
- "Apple tavoittelee verojen välttelyn Graalin maljaa" 18:01
- Analyytikko: Inflaatio voi yllättää USA:n keskuspankin 15:27
- Kysely: Tämä on sopiva eläkeikä 17:13
- Facebookin osake kiinnostaa suomalaisia nuoria miehiä 17:07
- Firmat, tässä vastuun alkeita kaukaisiin maihin 06:01
- » Taloussanomat.fi














