Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tehotarkastusten aikana

Pohjanmaalla löytyi kahdessa päivässä yli 200 tv-maksupinnaria

Television katsojia on etsitty tehotarkastuksisa Pohjanmaan alueelta.
Kuva: Lehtikuva

31.10.2008 09:46 Tv-maksuja on tarkastettu tehostetusti Pohjanmaan sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueella, ja kahden ensimmäisen päivän aikana kiinni jäi 219 television käyttöönottoilmoituksen laiminlyönyttä television katselijaa, ilmoittaa Viestintävirasto.

Viraston mukaan tarkastukset on kohdennettu niihin kotitalouksiin, jotka eivät ole tehneet ilmoitusta television käyttöönotosta.

Tv-maksutarkastajilla on käytössään listat niistä asunnoista, joissa ei ole voimassa olevaa televisioilmoitusta. Viestintävirasto kertoo, että listat on koottu vertaamalla väestötietojärjestelmän asukastietoja televisioilmoituksen tehneiden tietoihin.

Alueellisten tehotarkastusten lisäksi maassa kiertää jatkuvasti 71 tarkastajaa.

Tv-maksukampanjan piiriin kuuluville noin 34 000 taloudelle on lähetetty myös kampanjakirje ja lomake, jolla voi tehdä televisioilmoituksen. Viestintäviraston arvion mukaan noin puolella kirjeen saaneista on televisio käytössään.

Alueellisesti kohdennetut kampanjat ja tehostetut tarkastukset ovat viraston mukaan tehokas tapa saada ilmoituksen laiminlyöneet katsojat liikkeelle. Maaliskuussa 2007 nyt tarkistettavalla alueella 13 prosenttia kirjeen saaneista talouksista teki kampanjakirjeen perusteella tv-ilmoituksen, Viestintävirasto laskeskelee. Kampanja-alueella on tällä hetkellä noin 162 500 tv-maksun maksajaa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (40)

Huono 0
Ei me uskota. Tuo nyt on tota tavallista Ylen pelotuspropagandaa.
linssilude
Miksi joku päästää tarkastajan sisään jos ei ole TV-lupaa?? Kaikkihan tietää ettei niillä ole mitään oikeutta tulla sisälle ilman lupaa.
jouni
TV-lupa on mielestäni älytön, ottaen huomioon miten huonoa ohjelmaa TV on pullollaan. Digiaikaan siirtymisen jälkeen ilmaiskanavien ohjelmatarjonta on surkistunut jatkuvasti.
Mutta koska tosiasiahan on että TV-lupamaksusta ei tulla koskaan näköjään luopumaan, niin homman pitäisi toimia tasapuolisemmin kaikille. Ei ole mitään järkeä siinäkään, että maksuja pitää koko ajan korotella, koska maksamatta jättävien osuus on niin suuri.

Miksi tv-lupakeskus ei siis voisi perustaa vinkkilinjaa, johon kaikki voisivat kyräyttää kaverin, jonka tietävät jättäneen Tv-luvan maksamatta ja vieläpä rehvastelevat sillä.
Ehkä nämä tehotarkastukset voisi sitten kohdentaa vieläkin tehokkaammin?
Ärsyyntynyt TV-katsoja
Mielestäni koko YLE:n roolia ja tarvetta olisi syytä miettiä uudelleen. Tarvitsemmeko nykypäivänä YLE:n kaltaista poliitiikan jatketta?

Karsitaan YLE yhteen televisio- ja radiokanavaan ja annetaan muuten markkitalouden hoitaa loput katsojien tarpeiden mukaisesti.
Arvot uusiksi
naurettava juttu joku tv-lupa. Miksi minulla pitää olla LUPA katsoa tv:tä? tämä on niin kommunistinen jäänne, ettei paremmasta väliä. Yle mainosrahoitteiseksi, niin loppuu se diipadaapa ohjelma mitä ne tarjoaa 5:llä kanavalla.
Mielestäni koko YLE:n roolia ja tarvetta olisi syytä miettiä uudelleen. Tarvitsemmeko nykypäivänä YLE:n kaltaista poliitiikan jatketta?Karsitaan YLE yhteen televisio- ja radiokanavaan ja annetaan muuten markkitalouden hoitaa loput katsojien tarpeiden mukaisesti.

Tosissaan TV-maksulla rahoitetaan muutakin kuin telkkarin katsomista, kuten radiotoimintaa.
Mutta eiköhän markkinat ole jo puhut?
Ylen kanavat on ollut katsotuimpia kanavia viimeisten vuosien aikana. Viimeisen markkinatutkimuksen mukaan ylen kanavia katsotaan yli 50%, kun mtv3 ja nelonen ei yllä edes yhteisellä prosentuaalisella osuudellaan kuin johonkin 30% osuuteen.
Markkinatutkimus on uutisoitu jo aikaisemmin ja löytyy kyllä netistäkin.

Aika moinen metakka tulisi jos ylen kanavia lähdettäisiin karsimaan. Eikö ole muistissa kun Yle lopetti jo mm. ruotsinkielisen kanavansa ja siitähän mekkala nousi.
TV-maksu on kyllä noussut, mutta niin on ylen kanavamääräkin. Suhteutettuna lupamaksun nousuun on yle tarjonta kasvanut paljon enemmän ja omasta mielestäni myös nykyään laadukkaampaakin.
Lupamaksu kunniaan
Miksi joku päästää tarkastajan sisään jos ei ole TV-lupaa??
Ainakin täällä savossa olevilla 40> vuotiailla on se luulo, että tarkastaja on PAKKO päästää sisälle... olisiko tuolla käynyt samoin??
StapioV
Hyvä! Toivottavasti kaikki pinnarit jäävät kiinni!
.
Huono 1
Tietääkö muuten kukaan:

- Onko tarkastaja virkamies? (Jolloin tarkastajan kanssa käsikähmään joutumisesta voitaisiin kai syyttää nimikkeellä "virkamiehen väkivaltainen vastustaminen".)

- Voiko tarkastaja kutsua paikalle poliisin avaamaan oven tarvittaessa (jolloin ovi olisi käytännössä pakko avata)? (Tällaisia kaupunkilegendoja olen kuullut.)
Odin
Ihan vaan maalaisjärjellä ajateltuna:

- Onko tarkastaja virkamies? (Jolloin tarkastajan kanssa käsikähmään joutumisesta voitaisiin kai syyttää nimikkeellä "virkamiehen väkivaltainen vastustaminen".)

Ei havaintoa, mutta jos käyt tarkastajan kanssa tappelemaan, niin joutunet käräjille oli virkamies tai ei.

- Voiko tarkastaja kutsua paikalle poliisin avaamaan oven tarvittaessa (jolloin ovi olisi käytännössä pakko avata)? (Tällaisia kaupunkilegendoja olen kuullut.)

Ehkä bluffimielessä voi jonnekin soittaa, mutta ei kyllä poliisilta tule apuja tarkastustoimintaan. Jollet siis käy tappelemaan tarkastajan kanssa.
MikkoM
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.